22.7.2010
Kesän värit
Ostin kolme metriä viskoosia, ensimmäinen mekko on valmis ja neljä seuraavaa jossain puolivälin tienoilla. Tämä kesä tuntuu kovin punavalkoiselta.
Isompien nukahdettua ollaan mymmelin kanssa hiippailtu pitkin pihaa, illan valo on minusta heinäkuun parhaita puolia.
Kirpparilta hankittu hyppykiikku (3€) sai uutta puhtia ruskeasta pesukoneväristä, kiitos Jaana!
17.7.2010
16.7.2010
Kypsyin liian pieniin maitokasseihin ja ompelin tällaisen kauppakorille kaveriksi. Muovikassin kaavalla, päällä pöytäliinaa ja vuorina lakanaa. Sankojen keskeltä jäi sopivat kantikkaan kappaleet joista tuli tasku sivulle. Sangat ovat siis saumattomat ja pohjasauman ompelin tuplavarmistuksella. Tähän mahtuu! Toimii myös pussihyppelyssä ja haamuiluasuna.
Tytöille toin kirpparilta mekot ja itselleni aiemmin tänä kesänä löytyneen marihameen pariksi käyttämättömän huivin. Mikähän tuon kuosin nimi on?
Hilpan kanssa innostuttiin eilen paperinkierrätyksestä. Tarvikkeina vati, sanomalehti ja risa lakana. Viira syntyi äkkiä 13x18cm valokuvakehyksestä ja hajonneesta pesupussista. Massa on kuin samettia ja vedestä nostaminen sujuu pieneltäkin ihmiseltä. Yön aikana arkit kuivuivat lakanassa pyykkinarulla ja vielä taidamme silittää nuo ennen käyttöä. Tuli heti joulukortit mieleen, jos vaikka tehdään vielä toinenkin satsi.
Vesiaskartelut innostavat kun ulkorappukin on päiväsaikaan niin polttava ettei paljain jaloin ole pihalle asiaa. Elma huokaili kyllästyneensä ikkunoista puhaltaviin "taskulämpimiin tuuliin" mutta taitaisi tämä 30-asteinen ilma tuntua vielä pahemmalta ilman virtauksia.

Tunnisteet:
arki,
kassit,
kierrätyspaperi,
kirput,
ompelukset
13.7.2010
Leipää ja sirkuspöksyjä
Siivekäs syntyi kirjan "Crochet Adorned" ohjeella Novitan Bambusta. Koukku 3,5mm ja alunperin haaveilin tästä tiskirättiä mutta jäi hieman pieneksi siihen tarkoitukseen. Olisi voinut näyttää kivalta lepäillessään hanan varressa, pitäisköhän kokeilla vielä paksummilla vermeillä tuota mallia...
Päräytin eilen tytöille raitafroteen lopusta alkkareita, kaavan piirsin Moonkidsin tykätyistä pöksyistä. Nämä hävisivät koneen vierestä suoraan jalkaan sitä mukaa kun valmistuivat ja sain kuvata housuja vasta iltasella riisuutumisaikaan. Mietiskelin hetken tuota tasosaumaa joka alkuperäisissä on haarapalan kiinnityksenä ja päädyin huolittelemaan kappaleiden reunat saumurilla, jonka jälkeen ompelin päältä kaksoisneulalla. Uppoaa ainakin froteeseen aika uskottavasti ja tuntuu ohuelta.
Välipalalla tuoretta ruisleipää ja metsämansikoita. Meinasin välillä jo menettää uskoni tuon tiinun suhteen vaan happaneehan se, nyt saa valmista leipää jo melkein vuorokaudessa! Tykkään tehdä tuollaisia ohuita ruispaloja, pellin kokoinen sentin tai kahden lätty joka on lämpimänä helppo repiä halki. Vettä, ruisjauhoja ja suolaa. Nämä taisin poikkeuksellisesti taputella hiivaleipäjauhoilla pellille kun ruisjauhopussi oli hankalassa paikassa ja mymmeli touhussa mukana.
9.7.2010
Vesi +26 ja ilma +28
Kirjattiin eilisellä uimareissulla. Mökkeily on ollut tämän viikon viileintä antia, miltei joka ilta on käyty tapaamassa Ryskyä, Pilkettä ja Rajua. Käärmeet ovat onneksi pysytelleet piilossa. Saa kyllä ollakin rohkea matonen joka ei meitä pakene, sen verran irtoaa töminää tossuista.
Ompelin vihdoin sen mummun kesälätsän ja olen ihan varma että tuli liian pieni. Vaihto- ja palautusoikeus on toistaiseksi voimassa.
Eikä taaskaan olisi pitänyt ryhtyä leikkuupuuhiin illan kähmeessä. Kankaanpalassa oli nimittäin painovirhettä. Muut kellerrykset sain ujutettua vuoripuolelle mutta lieriin jäi nolo kontrasti.
Toinen tilaustyö valmistui tänään, Hilppa halusi lakkiinsa sopivat pöksyt. Juju-kirjan pussihousukaavalla (100cm) pistelin menemään. Vaikka tällä kelillä kaikki vaatteet on liikaa, ennen pitkää varmaan viilenee shortseille sopivaksi.

hatut,
kierrätys,
lastenvaatteet,
ompelukset
6.7.2010
Lepakosta perhoseksi
Hilppa ihastui tähän kummitädin hylkäämään puuvillaneuleiseen lepakkopaitaan. Muotoilin sitä vähän sivusaumoista ja vähän enemmän hihojen osalta. Yhdessä suunniteltiin helmaan perhonen ettei näyttäisi ihan varhaisteiniltä.
Melkein käräytin käämini katkeilevan ompelulangan kanssa, vai olisiko vika neulassa kun kaikki säädöt on kokeiltu ja lanka katkeaa aplikaatiota siksakatessa kolmen sentin välein? Vinkkejä ottaisin kiitollisena vastaan!
Vaan tuli siitä kuitenkin pehmoinen kerhomekko syksyn varalle, tuntui olevan Hilpan mieleen ja itsekin tykkään kunhan toivun tuosta lanka-ahdistuksesta.
Nyt sataa, ihanaa!
4.7.2010
Kotona
Reissu tuli tehtyä ja mukavaa oli mutta kotiinpaluukin tuntui juhlalta. Kaikki oli edistynyt viikossa hurjasti, mansikoista saatiin jo suut makeiksi ja tänään keitettiin ensimmäiset oman maan perunat. Mymmeli ei pottuun vielä ihastunut mutta muille kelpasi.
On meillä sentään kaunis kotimaa näin keskikesällä! Porvoo oli ihana ja Verlassa ei onneksi saanut kuvata (katseltua ja kuunneltua tuli senkin edestä!). Uusi tuttavuutemme Imatra valloitti ensinäkemällä ja ne entiset kotimaisemat ovat tietysti ihan oma lukunsa.
Joensuussa oli pakko katsastaa lempikirpparit ja piipahdettiin vähän (laihoin tuloksin) alekaupoissakin. Fida-torilta tarttui neljän euron pyyhe- ja tyynyliinasaalis, Carlsonin alesta pilkkukengät kokoa 21. Joen Langasta ostin itselleni matkamuistoksi parsintasienen.
Vaikka kesäaikaan pyykki on pientä, jostain sitä vaan aina pursuilee. Matkalla pestiin pari koneellista ja huomista odottaa yhä aikamoinen läjä. Onneksi on kuivausilmoja!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)