23.3.2011

Kiitän ensinnä Katjuskaa tunnustuksesta. Viime viikolla pyörähti viides blogivuosi käyntiin ja ihan siitä ilosta tuo kuva isoista tytöistä, löytyi maaliskuulta 2007. On siitäkin jo kauan, eikä kuitenkaan ole!


Tässä maaliskuussa metri Muruparvea muuttui kesävaatteiksi. Oiken sävyinen resori ei riittänyt kuin pipon reunaan, lopuissa piti tyytyä tummanruskeaan. Shortsit 100cm, kahdet alushousut 110cm, shortsipuku 120cm ja lörppäpipo jossa ainoastaan resoriosuus on kaksinkertainen. Kaikki jokseenkin vapaalla kädellä leikattuja, shortsien pohjana Ottobren Hupsis -housukaava ja alushousujen mallia apinoin Moonkidsin pöksyistä.


Haalari piti tehdä haarakiilalla jotta sain kuvion ehjänä pintana, eikä tällaista megavauvakaavaa tietysti mistään löytynyt. Jätin turhaan kasvunvaraa ja puku olisi nyt juuri passeli Elmalle mutta arvannette kelpasiko. Kiristin sitten olkaimia kumilangalla ja Hilppa on kyllä iloinen lintupuvustaan vaikka haarat vielä roikkuukin aika rennosti. Menee ainakin kaksi kesää. Kokonumerot ovat ennättäneet vasta kerran pesuun, ei mitään havaittavaa muutosta.


Eskarista kotiutui eilen tulta ja tappuraa syystä että tässä talossa ei ole yhtään kunnon pipoa jossa tarkenisi ja jota kehtaisi käyttää! Tilanne keikahti ihan katastrofin partaalle ja  lupasin hätäpäissäni tehdä mitä vaan kykenen. Maailman ihanin pipo siitä kuulemma syntyi, nyt ne nukkuvat tuolla vierekkäin, Elma ja myssy. Pedroolia sen olla pitää! Ja palmikkoja, niinkuin luokkakaverilla! Silmukkamäärät lunttasin Suuri Käsityö -lehdestä 1/2011. Tempoa 5mm ja 6mm puikoilla. Kokeillaan huomenna ja lisätään tuulenpitoa korville jos vielä särkee.


Lahjoin eilen itseäni pitkällisen harkinnan jälkeen Dymolla, kiitokset innostuksesta lähtevät Tuohikonttiin. On se vaan ihana. Ensimmäinen kokeilu keittiössä, kehykset löytyivät kirpparilta. Tällä vakuutin sokerileipurinkin hankinnan tarpeellisuudesta.


Aurinkoisia ulkoilusäitä! Meillä lapset vielä kelkkailevat, minä upposin ja luovutin.



11 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia ja onpas hauska tuo murukuosi, on mennyt minulta ihan ohi tuo versio. Jännä juttu, että vuonna 2007 on ollut noin vähän lunta, muista vain että huhtikuun alussa esikoisen ristiäisten aikaan ei sitä juuri enää ollut.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo tyttöjen kuva. Kun sitä istutaan niin rukkaset suorana :DDD
    Aurinkoisia päiviä sinnekin, täällä oli jo niin keväistä, mutta parhaillaan pyryttää ja kunnolla. Tylsää.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa niin tutulta. Minäkin aina välillä teen yön pimeinä tunteina lapsille jotakin maailman tärkeintä, joka sillä hetkellä puuttuu.

    Tuolla hieman aiemmin tuo kehräämäsi lanka on upeaa!

    VastaaPoista
  4. Ohhh, minä luulin ensimmäisessä kuvassa että Mymmeli kyseessä ja onpa teillä jo lumet sulanut;)
    Ja vau mikä murut!!! (olen niin tykästynyt niihin). Ihana se kesähaalari, kuulosta tutulta myös se nirsoilu, onneksi pienemmälle kelpasi! Ja pipo on kaunis, kyllä eskarilainen voi olla ylpeä!

    VastaaPoista
  5. Kylläpäs on samaa näköä lapsosissa, sekä 2007 että 2011! Ihania kuvia! :)

    Onnea siispä, 4 vuotta on jo aika matka :)

    VastaaPoista
  6. Samasta muotista näyttää tosiaan olevan lapset tehty :). Onpas kaunis kangas! Niin ja vielä tuosta dymosta. En ole tajunnutkaan, että voisin sellaisen nyt hankkia. Lapsena olin kateellinen ja katkera, kun meillä ei ollut sellaista. Mutta nythän tuon trauman voisi tosiaan korjata!

    VastaaPoista
  7. aivan ihana eskarilainen! tietää mitä tahtoo :D ja niin kaunis pipo, totta vie. värikin on aivan ihana. tein joskus itelle tuon värisen juhlapuvun taftista, ja miellyttää silmää vieläkin.. onnea siis elman uudelle pipolle ja paremmalle mielelle ;P

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava naakkakangas!!! Pipokin on kiva.
    Mun kelkkailut on myös kelkattu. Upottaa ihan liikaa. Voin kun kevät kiirehtisi vielä enemmän.

    VastaaPoista
  9. Pitkä on jo blogitaipaleesi. Tässä olikin monen päivän kahlaaminen, kun minä löysin blogisi vajaa vuosi sitten.

    Ja mukava, että sain innostettua sinut Dymon hankkimiseen. :)

    VastaaPoista
  10. ihania kuvia taas ja kivoja ompeluksia :)
    On kyllä ihan samaa näköä teiän lapsosissa!!

    VastaaPoista
  11. Aivan huippu pallokassi!!Hyvä hyvä!!

    VastaaPoista