11.3.2011


Siin hää nyt ois, 100g ja 240 metriä sipulinkeltaista kaksisäikeiseksi kerrattua shetlanninlampaan villaa. Tuli niin pehmeää että saattaisin laittaa vaikka omaan myssyyni. Ehken kuitenkaan laita tuon väristä.

Yleensä pyrin kehräämään puolet villasta ensimmäiselle ja puolet sitten toiselle rullalle jos tavoitteena on  kaksisäikeinen lanka. Sitten käy tietysti niin että kerratessa toinen rulla tyhjenee ja toiselle jää enemmän tai vähemmän ihan käyttökelpoista säiettä tähteeksi. Jossain vaiheessa syttyi lamppu ja otin avuksi kerijälaitteen. Kerin sillä jämäsäikeen ja sitten jo onkin ihan kohtuullisen helppoa kerrata lanka loppuun asti. Olisi mukava kuulla kuinka toiset homman hoitavat?



Poikanen laittoi tänään ihan omin nokkineen aamiaista ja Mymmeli oppi juustoa pelastaessani avaamaan pönttöuunin tuhkalaatikon - tuloksena kaksi hyvin lämmintä ja yksi puolittain hiiltynyt pellen rengas. Sattumalta se oli alkuperäiseltäkin väriltään musta. Pesin ja palautin paikalleen, olkoon toispuoleinen muisto tästä aamusta. Ja onneksi tuo neiti näpsä on jo oppinut missä on kuumaa, ei vahingossakaan polta itseään. Vain leluja.

10 kommenttia:

  1. Lanka on ihana vaikka kehräämisestä minulla ei ole mitään tietoa. Poikasen aamiainen on hauska, meillä 3,5v söis juustoa samalla tavalla jos sais... Leivän päälle justa pyytä mutta vain juusto häviä. Mymmelilla oli tuuria, joka paikan ne kyllä tutkii;)

    VastaaPoista
  2. Lanka näyttää valtavan kauniilta. Ja voi tuota juustoa! :D Hauska huomata, että muuallakin kuin meidän perheessä asustaa neiti Näpsä, meillä lähinnä esikoisesta käytetään tätä nimeä.

    VastaaPoista
  3. Lanka on niin kaunista! Mä en ole lainkaan noin näppärästi hoitanut tuota jämäsäie ongelmaa. Oon kerinyt käsin yms.

    Meilläkin leluja järjestellään kaikkiin mahdottomiinkin paikkoihin. Ja tuhkaluukun tyhjennys ois lempipuuhaa. Ikävä äiti vaan on rakentanut barrikaadin siihen eteen.

    Olen muuten etsinyt tänään tuloksetta tuota samaista mustaa palaa. Tuhkaluukusta en ole vielä katsonut...

    VastaaPoista
  4. Minä kerin jämäsäikeen käsin sisältä aukeavalle kerälle, niin ei tarvi katkaista sitä säiettä eikä hakea kerinlaitetta. Tosin jos rulla alkaa olla täynnä ja jämäsäiettä on noinkin paljon kuin kuvassa kerällä näyttäisi olevan niin olisi varmaan parempi katkaista ja vyyhdetä jo kerrattu pois (tai vaihtaa rullaa). Minulla on välillä ongelmia malttaa katkaista kerrattava lanka kun rulla alkaa olla täynnä, välillä viimeiset parikymmentä metriä täytyy käsin pyörittää rullalle kun se ei enää kertakaikkiaan mahdu pyörimään lyhdyssä vapaasti...

    VastaaPoista
  5. Täydellinennkeltaisen sävy! Tuota olen etsinyt! Turhaan näemmä, koska sen saa vain itse aikaiseksi. Jos osaa.. : )
    Mulla menis niin hermot tuollaiseen juuston nakerteluun... ; )

    VastaaPoista
  6. Joko tuolla samalla kerijätempulla tai sitten Andean Plying -systeemillä. YouTubesta löytyy tolla hakusanalla hyviä videoita.

    VastaaPoista
  7. Voi kääk! Kyl ne pienet ehtii.. tollai kävis meijänkin juustolle muuten, jos sen jättäis vartioimatta. Vaikka Osku jo kohta 5 vee! :D

    Kaunista lankaa, tuli jo ihan pääsiäisfiilis. Tänään on pakko vähän neuloa, nyt on tauko venähtäny ihan liian pitkäksi!

    VastaaPoista
  8. voi elämä kun sinä olet taitava! Kehruuhommat on ihan hepreaa. Ja sipulilanka on kauniin väristä, pehmeää keltaista.

    VastaaPoista