1.8.2011

Viimeistä viedään


Yhteinen loma on tänään virallisesti slut ja viime päivinä on pidelty päitämme kunnon lenssun kourissa. Ompelukone oli reistailevinaan viikkoja kunnes sain viisaan neuvon vaihtaa lankaa (kaikki muut irto-osat olinkin jo vaihtanut moneen kertaan). Helpotuksen huokaus! Ruokalappuja ja hiuspantoja syntyy taas. Jotain muutakin voisi kokeilla kunhan pää tästä selkiää ja niistäminen taukoaa. Opettelimme tyttövoimin käyttelemään myös vähän hallitunkkia, porakonetta, sahoja ja sen sellaista kun kaivurimiehen taustalla näkyvä leikkimökki piti oikaista, maalata ja muutenkin vähän puunata. Menee taas muutaman vuoden!



Marjat ja mehut alkavat olla paketissa kuten myös muutama mukava reissuntynkä, oikeastaan on hurjan mukavaa palata arkeen ja katsella koulu- sekä kerhoreppuja kuntoon. Yläkerrasta paiskottiin aika paljon laudan pätkiä alas ja niihinkin kokeilin työkaluja (miesväki kun on touhuissaan vintillä, saa tytöt rauhassa räpeltää :). Laatikkoproto herätti idean sellaisesta paremmasta versiosta, seuraavana kimppakässypäivänä laitetaan sirkkeli soimaan!



4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus mitä kuvat taas!!! (anteeksi että toistan itseä, kuitenkin jotain haluaisin sanoa kun ovat taideteoksen näköiset mutta sanat loppuu...) Arkea odottelen minäkin, kaipaan rytmiä ja kavereita;)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin palattiin arkeen viime viikolla ja jotenkin kaikki sujuu jouhevammin kun on joka päivä samat rutiinit ja kellonajat :)

    VastaaPoista
  3. Minä sain pienen hengähdyshetken arkeen, kun loma alkoi. Pari pikkureisua ehditään tehdä ennen koulu alkua.
    Äitiä jiukan jännittää, kun esikoinen menee ekalle. Hänen kun pitää opetella koulukyytiin meno (ja yksinäiset aamut), sillä meidän kunnassa ei järjestetä aamuhoitoa koululaisille ennen klo 7. Ja siihen aikaan olen paiskinut töitä jo tunnin verran. Meilläkin siis koulurepun pakkausta!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun olette jo parantuneet. Lapset kuvissa näyttävät reippailta ja terveiltä. Ihana tuo Hilppa ja kisu!
    PS. poikaselle on nyt hankitty pikkuautoja, näin viimeksi sovittiin hänen kanssaan.

    VastaaPoista