17.11.2011




Alan olla matonraitalaskelmissani ihan epätoivon partaalla, kohta nimittäin me kudontapiirin ekaluokkalaiset pääsemme tositoimiin. Välillä on pitänyt ajatella jotain vähemmän täsmällistä, rustata lyhtyjä ja istuttaa amarylliksia. Hauskaa on seurata mitä näistä kehityy ja kukkivatko koskaan.



Mymmeli sai vaippapepun päälle sopivat farkut Hupsis -kaavalla (Ottobre 1/09). Kangas on samaa kietaisuhametta josta jo aiemmin leikkelin pöksyt poikaselle. Resori on ostettu kirpparilta ja polviin tikkasin räyhäkästi rispaantuvat tähdet samasta kankaasta piparimuottia mallaten. Mitään muita housuja neiti (kohta kaksivuotias ja kiukkua täynnä) ei sitten näiden valmistumisen jälkeen ole tahtonutkaan ylleen.



Maanantaina etsittiin kirpparilta kuumeisesti kumisaappaita Hilpalle, eihän niitä löytynyt mutta bongasimmepa poikasen tassuihin sopivat Jantuset kolmella eurolla. Nämä ristittiin heti joulukengiksi, nyt puuttuu enää lunta ja pikkupakkasta että pääsisi testailemaan uusia popoja ulkonakin. Pipoille sen sijaan on jo käyttöä, miesten sellainen valmistui yhtenä iltana ihan omasta päästä puikotellen. Dropsin Nepalia myssy nielaisi 80g.



Mukavaa loppuviikkoa itse kullekin, minä taidan jatkaa taas uusin voimin raitaviidakkoni värittelyä!

9 kommenttia:

  1. voi pientä mymmeliä, miten suloinen! <3 ja nuo huopikkaat, aivan huikeat. lapissakin odotellaan edelleen ensilunta tulevaksi ja talvea ylipäätään - tänään on jo pakastanut, ja säätiedotukset lupailevat hyvää loppuviikolle! jospa saataisiin se talvi jo..

    VastaaPoista
  2. Miten ihanat housut! Ja huopikkaat myös. Ja harvinaisen kohtuuhintaiset, tai ei mulle ainakaan ole tullut vastaan moisia. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kivat pöksyt! Meillä jotenkin leppoisampi kausi menneillään, 1,5v olikin sitten kamalan uhmainen. Tsemppia matonkudontaan, innolla odottelen kuvia jo;)

    VastaaPoista
  4. Suloiset housut mymmelillä ja jotenkin on tosi vaikea käsittää, että mymmeli täyttää jo kaksi, ihan vastahan sinä kerroit tuoreesta nyytistä :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kengät!! Vitsi mikä löytö :) Ja nuo farkut on söpöt, voi miksen mä saa aikaseks ikinä ommella farkkuja...äh.

    VastaaPoista
  6. ihania juttuja koko blogi täynnä.. Oot taitava käsistäs. OOn lukenu tätä vasta jonku aikaa. Tajusin et sehä olet sinä=)
    -Ansku-

    VastaaPoista
  7. Tuntuu ihanan rentouttavalta tehdä pitkien projektejen välillä jotakin pientä ja nopeasti valmistuvaa.
    Kiva, että viimein pääsette paukuttamaan mattoa. Loimen luominen ja tukilleveto tuntuu aina vievän ihan tuskallisen paljon aikaa, kun mielessä siintää jo valmis matto :O)

    VastaaPoista
  8. No onpa kivat pöksyt. Tuli ihan mieleen menneet ajat, jolloin ompelin lapsikatraalleni vaatteita ja niillä samaisilla lapsilla oli tuommoset Jantuset. Voi sentään, nyt meni nostalgian puolelle.

    VastaaPoista
  9. Tämä syksy on tosiaan ollut pitkä, jospa se jouluksi kirkastuisi! 2-vuotispäiviin on vielä pari kuukautta aikaa mutta sulkemaan nämä vuodet ovat vierineet! Huopikkaita on minustakin aika huonosti tarjolla käytettynä, taitavat olla perintökalleuksia monissa perheissä? Uskomaton juttu, Ansku! Hassua että eksyit tänne ja tervetuloa oikein lämpimästi. :)

    VastaaPoista