17.1.2013




Heppatytön 9-vuotiskakussa tarpoi heppa vuohisiaan myöten suklaassa. Hauskoja kakkuja löysin Kotivinkin numerosta 8/2012 ja kuulemma maistuikin ihan hyvältä. Minä olen herkutellut likilaskuisilla mustikkamuffinseilla ja tuntuu pitkästä aikaa siltä kuin pienin olisi paranemaan päin.



Yllätin itseni(kin) ja ostaa päräytin peitetikkikoneen. Olen näitä muilla ihaillut ja perustellut hyvin itselleni että pärjään ilmankin, ehkä viisi vuotta sitten vasta tajusin koko laitteen olemassaolon. On niin vaikea mennä ja ostaa, minä tykkään etsiä ja sitten yhtäkkiä löytää. Niin kävi nytkin ja tykkään että sain uuden koneen tosi sopivaan hintaan ja tarvittavilla varusteilla. Mitä nyt ohjekirja on itänaapurin kielellä, ensimmäinen ilta menikin mukavasti kun hain netistä englanninkielisen ohjeen ja sen avulla suomensin tuon kirjasen. Tuli perehdyttyä koneeseen siinä samalla. Tuohon pieneen valkeaan lisävarusteeseen ihastuin heti. Se pujottaa langat neulansilmistä ihan tuosta vaan, miksen ole moista ennen tavannut!
Eilen tein kokeeksi sokerileipurille yhden vihreän t-paidan ja kyllä se aika nopsasti kävi ummikoltakin. Kone toimi kaikin puolin, ihan netissä nähdyn perusteella kokeilin myös nauhankääntäjää pääntien huolitteluun. Eiköhän meistä vielä kaverit tule, toiveet ovat ainakin korkealla. Loppuviikon inspiraatioksi vielä kahden euron kirppislöytö tiistailta, olkaapa hyvät:








Vauvan vartalonlämmitin? Meillä kyllä palelee enemmän raajat. Mutta jonkinlaiset suojahuput ompelukoneille olisi mukavat olemassa.

26 kommenttia:

  1. Oi vau, mitä ihanuuksia! Kakku ja poikanen näyttävät ihanimmilta, mutta aika herkku lisä sun ompelujuttuihin on varmasti myös tuo kone.

    VastaaPoista
  2. Samoilla sanoilla aioin kommentoida kuin Jaana! Siis WAU! Ihana hankinta tuo peitetikkikone ja maksaa varmasti itsensä takaisin, sillä olet niin ahkera ompelija. Suloinen kuopus! Sun kakusta sainkin hiukan vinkkiä, sillä mulla on ollut mietinnässä kohta 9v. täyttävän heppahöpön kakku. Mukavaa viikonloppua koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Oi miten sievä pikkumies!!! Onnea 9-vuotiaalle (mainio kakku) ja onnea uudelle koneelle!!! On varmasti jokaisen sentin arvoinen (ainakin minulle!), nopeutta ompelua ihan älyttömästi (ja minulla on aina kiire...). Jokaisen kansio on hieno, minulla samanlainen mutta ei ole kaikkea ja valitettavasti myös kaavoja puuttuu.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jaana, Minna ja Kewa. Pelkäsin konetta ehkä turhaan, netin palstoilla kun on liikkunut monenlaista mielipidettä näistä. Nyt pitää vaan hankkia vähän ompelulankoja tuota varten ja leikata trikoovaatetta niin päästään tositoimiin!

    VastaaPoista
  5. Kyllä on vauva jo kasvanut ja ihan on sisaruksiensa näköinen. Ja onnea uudesta koneesta. Minulla se on vielä haaveiluasteella. Turhan kallis sijoitus, jos en ystäväksi sitten pääsekään sen kanssa.

    Onnea 9-vuotiaalle. Hieno kakku! Täällä kohta 8-vuotias haluaa myös heppakakun synttäreilleen. Tuo onkin sopivan yksinkertainen koristeluidea, jos aika ei riitä massoilla näpertämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kun ei kärsivällisyys riitä makeissa leivonnaisissa alkua pidemmälle niin koristeet pitää olla helppoja. Kannattaa valita kevyt polle, tämä schleich meinasi tosissaan upota.

      Poista
  6. Onnea sankarille!
    Ihana vauvanen <3 ja ihana kakku! ja ihana toi ohjekirjanen!

    VastaaPoista
  7. Öhöm.. mulla on tuo koko käsityökurssi eli muistaakseni 4 kansiota jossain varastonpohjalla siellä Suomessa. Taisi olla 70-luvun loppupuolilta, ja muistaakseni teinkin aika monia juttuja, kun muutamaa vuotta myöhemmin olin kotiteollisuuskoulussa. Huh, tulipa vanha olo..
    Sulla on muuten kiva blogi, poikkean silloin tällöin kylässä ihailemassa kaikkea kivaa!
    Talvenjatkoja!
    Iiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistoistasi! Kiva että jaoit sen ja verailet ylipäänsä.

      Poista
  8. Ihana kakku, Ihana lapsi, ihana kone jne.....t.ritva

    VastaaPoista
  9. No siinähän olikin inspiraatiota kerrakseen :D Mitä toteutat ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höm,taitaa tuo toteutettavien lista kasvaa nopeammin kuin mitä ehdin toisesta päästä purkaa!

      Poista
  10. Nyt sulla hienoja ohjeita ja hieno kone, jolla voit niitä toteutella. Oon kyllä vähän kateellinen tuosta peitetikkikoneesta. Viimeksi tänään mietin, että sellainen olisi ihan huippu, mutta että pärjään ilmankin. Ehkäpä mäkin teen joskus hyvän löydön ja ostan sitten.

    Onpas teidän vauva jo ison näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Äkkiä ne kasvaa, painaakin jo kuusi kiloa! Toivon kovasti että kone oli hyvä hankinta.

      Poista
  11. vinkkinä vain:(jos on samanlainen kun janome coverpro) että osta ne langat kaikki samanlaiset (sama laatua), minulla oli aika kranttu lankojen (ja neulojen) kanssa, jos on jokaisessa samaa niin sujuu ompelu (ihan EK saumurilankaa minulla ja usein se luonnonvalkoinen jokaisessa) ja jos hyppytikkiä/suttua, niin yleensä neulojen vaihto minulla auttaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, noita olenkin blogeista bongaillut. Lankoja pitäisi varmaan hankkia.

      Poista
  12. Johan nyt! Herkkua on siinä monenlaista! Minä aion edelleenkin pärjätä ilman tuollaista aparaattia, mutta hieman horjutusta taas koin, pah.

    Kovin pohtivaisen näköinen ihana pieni... miettii ehkä että tekisipä äiti mulle tuollaisen reteen vartalonvilvoittimen kesäksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on vaikeita päätöksiä ;) Mahtaisi olla hulvaton näky tuo pyllerö lämmittimessään!

      Poista
  13. Hienoa! Nyt vaan opettelemaan surruuttelua peitetikillä. Raportoihan sitten myös tuon kantinkääntäjän käytöstä jotain. Itsellä sitä ei ainakaan vielä ole. Minä olen nyt toista kuukautta js ehkä parikymmentä vaatetta omallani suristellut ja olen tyytyväinen. Ainoastaan paksuissa kohdissa saattaa tulla hyppytikkejä, jos on liikaa vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullako myös elna/janome? Yritän muistaa raportoida testituloksia.

      Poista
  14. Oijoi, siellä on uusi vuosi ja heti uudet kujeet ja kojeet. Noissa kässäkuvissa oli monta herkullista ideaa! Tuo tilkkumekko jäi tosissaan kutkuttamaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki toki! Hyvä että joku kolahti, tilkkuvaatteet miellyttävät nyt itseänikin.

      Poista
  15. Hienoa jälkeä tulee uudella koneella. Jätän mummolle niitä villalankoja, joista puhuttiin Papan synttäreillä. Jos saat mulle kaavoja noista yöpukuelukoista, niin olis kiva.
    T. Arja-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin jo että kaavat löytyy, piirrän me mielelläni sulle. Vielä kun saan hankittua kopiopaperia niin saat myös työohjeet.

      Poista