19.9.2013


Aika ajoin putkahtelee nettikangaskauppoihin ihan vastustamattomia kuoseja, tämä Siiri ja Myyry yhtenä niistä! Puolesta metristä tuli pipo Elmalle, pikkupöksyt Mymmelille ja 80-senttinen body vauvalle (vielä se on hetken vauva vaikka töpsöttääkin mennä taaperokärryn perässä eteisen päästä toiseen!). Pikkareihin en viitsinyt sisäpuolelle lappua laittaa joten punastutin yhden Siirin posket ujosti kangastussilla. Ehkä ne nyt päätyvät oikein päin jalkaan? Tuo kirjekuoribodyn kaava on  jotenkin aika nostalginen, vuoden 2003 Suuri Käsityö -lehdestä. Sillä ompelin Elmalle elämäni ensimmäiset bodyt ja kaikille lapsosille olen tainnut samaa kaavaa ainakin kertaalleen käyttää. Pipo syntyi ilman kaavaa ja pöksykaava on oma, jostain vanhoista housuista jäljennetty.



Jos minulla olisi lehmä (vaikka vain ihan pieni sellainen), kävisin lypsyllä tämä mekko päällä! Paratiisin puutarhassa -frotee on ihan nimensä veroista. Sitä jäi onneksi vielä ja tein aluksi arkea sulostuttamaan muutaman kukikkaan tiskirätin. Tunikan kaava uusimmasta naisten Ottobresta 6/2013, ohjeesta poiketen lisäsin taskut sivusaumoihin. Pääntiellä on framilonilla vahvistettu käänne.



Uuden lelunkin olen hankkinut kaukoidän ihmemaasta, nyt saan napsutella perinteisten metallinepparien lisäksi myös muovisia! Hetimmiten iskin näppini vaippoihin ja ompelin ystävän avustuksella (samassa rytäkässä navettamekon kanssa) muutamia plagiaatteja hyväksi havaituista ostoimuista. Pyyhefroteeta, bambua ja hamppua sisältävät neppariläpykät. Kuivuvat nopsasti ja imevät myös!




Seuraavana neppipihtitädin uhrina oli puoli-ilmaiseksi ostettu Muumi -vaippakuori jonka tarrat hankasivat vaikka kuinka pukin ja asettelin sen lapsen ylle. Tarrat pois ja nepparit tilalle - ei satuta enää! Vielä pitäisi näprätä samanmoinen uudistus tuohon siniseen kuoreen. Ja ehkä hankkia lisää neppareita kun näitä käyttökohteita tuntuu löytyvän sieltä sun täältä...



18 kommenttia:

  1. Ooh, tulipa nostalginen olo, lienen ommellut ekan (ja vikan!) bodyni samalla kaavalla :D Juuri viime viikolla siivosin laatikkoa ja heitin sen kaavan pois, kun meillä ei kirjekuori toiminut. Eikä kyllä tuolloin mikään muukaan, silloisilla ompelutaidoillani. Mutta sittemmin onneksi paremmin :) Tosi kauniita vaatteita olet tehnyt, mekko sopii sulle ihanasti ja voih noita tiskirättejäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erilaisia (tai ehkä suorastaan erikoisia) olivat ne minunkin ensimmäisteni kaitalehuolittelut kun en ompeluohjeista ymmärtänyt ollenkaan jutun juonta :) Mulla saattaa mennä sitten vanhuuspäivinä vitriiniin tuo kaava...

      Poista
  2. Tuo ihanainen ötökkä-kuosi tuli tänään eteeni jo toisen kerran!

    Mekkosi on niin näköisesi, kaunis.

    Pitää muistaa tuo hieno uusi lelusi jos tulee tarvetta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lainaan pihtejä mielelläni jos joskus tarvitset! :)

      Poista
  3. Taskut sopii täydellisesti tuohon ihanaan mekkoosi :)! Täytyykö muovineppareita varten olla siis omanlaisensa pihdit vai vai mitenkä se menee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä vain, muovineppipihdit ovat erilaiset kuin metallisten kiinnitykseen tarkoitetut.

      Poista
  4. On kyllä ihana tuo Siiri ja Myyry-kangas!

    VastaaPoista
  5. Ihana tunikamekko sulla! Tuosta Siiri ja Myyry kankaasta tykkään myös. Sopii mainiosti lasten vaatteisiin, vaikka olenkin joskus haaveillut siitä jumppatoppia itselleni. :O) Näppärän näköinen nepparivekotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jumppatoppiinkin se sopisi hienosti. Toivottavasti näemme sellaisen vielä :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, se tuntuu juuri niin mukavalta kuin kotiäidin työvaatteen pitääkin!

      Poista
  7. Siirit ja Myyryt on niin suloisia! Tuo paratiisi taas ei niinkään ihastuttanut. Mulla olisi muuten ylimääräisiä mustia kameja joku 50kpl. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin katsojan silmässä ovat nämä, onneksi on mistä valita nykyään! Ovatko kamit myytävänä? :)

      Poista
    2. Jäänyt vastaamatta. Voin siis myydä, kun tulin vahingossa tilanneeksi kaksi pussillista enkä taida ihan niin paljon tarvita pitkiin aikoihin. Nähdäänkös me joskus lähiaikoina vai postittaisinko? :)

      Poista
  8. Ai kamala, että navettaan raskisit noin ihanan mekon pukea! :D Muumivaippojen tarrat ovat todella koppuraiset, itse joskus sisävaipoista niitä vaihdoin parempiin. Ja nepparipihdit on kyllä kätevät - harmi etten itse meinaa enää keksiä niille käyttöä! Olen harkinnut Prymin pihteihin sijoittamista, kun nykyään huvittaisi enemmän erilaiset metallinepit...

    VastaaPoista
  9. Kyllä, ois se aika juhlavaa! Minä olen tähän asti käytellyt vain prymin pihtejä ja hyvät ovat nekin, jos vertaa neppien paukutteluun vasaralla. Näissä muovisissa ihastuttaa ruostumattomuus ja helppo kiinnitys kun nepissä on vain se yksi piikki keskellä, uppoaa paksumpaankin kohteeseen mukavasti.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kiitos tiskirätistä teille ompelupäiväläisille!

    VastaaPoista