22.6.2014


Tipunen bongattiin pomppimassa pirteästi emonsa ympärillä torstaina, veikkailimme että on saattanut kuoriutua jo keskiviikkona. 20-21  päivää haudonnan aloittamisesta. Untuvapallero muuttuu päivä päivältä ja tänään pienokaisen siipiin ilmaantui selvät merkit tulevasta sulkapeitteestä. Nyt jännätään, onko tulokas kana vai kukko? Pesässä oli muutamia päiviä myöhemmin sinne munittuja munia joita Penni ensi päivät hautoi, nyt vaikuttaa siltä että pesä on hylätty ja emo keskittyy tämän ainokaisensa hoitamiseen. Viimein päästään vaihtamaan pehkut puhtaisiin! Minulla ei ole sydäntä rikkoa hylättyjä munia vaan taidan viedä ne pellon reunaan ketunpojille.


Tytöt kokkailivat tipulle proteiinipitoista siemenleipää alkuviikkojen ruoaksi, ohjeesta poiketen raastoimme taikinaan omenaa kun porkkanaa ei ollut saatavilla. Hyvin on leipä maittanut, lisäksi tipu on saanut keitettyä kananmunaa, rahkaa, kaurahiutaleita, pieniä siemeniä, salaattisilppua, kalkkia, hiekkaa ja vettä. Kovasti tuo tuntuu nokkivan kaikkea näkemäänsä ja nyt kolmen päivän ikäisenä kulkee jo ulkona emon kanssa kuopsuttelemassa.



Jälkimmäisessä kuvassa näkyvät jo komeat siipisulat. Valkoiset kanarouvat olivat kovin innostuneita tipunruoista ja ne ovatkin saaneet ulkoilla viime päivinä paljon tarhan ulkopuolella kukon seurassa. Tätä liikennettä on nyt kyllä rajoitettava ettei kissapeto pääse livahtamaan tipun kimppuun - katseli palleron ulkoilua sen verran halukkaan näköisenä aidan läpi. Toivotaan että tipu pitää puolensa ruokakupilla, ainakin emo tuntuu olevan aika topakalla tuulella! Tällaista tositeatteria täällä, kyllä siinä aika kuluu katsellessa...


10 kommenttia:

  1. Soma tipu. ei mennyt hukkaan hautominen. Mielenkiinnolla seuraamme pienen kasvua. Onko uupunut pyöräilijä ottamassa tirsoja kaupunkilenkin jälkeen?
    Kuulimme Mummolta, että lapset olivat olleet pyöräilemässä. Lämpimämpää kesää odotellessa!
    A-täti Tammelantieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi tämä tirppa ei sentään ollut pyörälenkillä mukana!

      Poista
  2. IHKU tipu!! Vähintään yhtä ihku uupunut tipunhoitaja...
    -mummu-

    VastaaPoista
  3. Voi liikutus, miten se on söpö tuossa vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja miten ohikiitävän hetken se on tuollainen...

      Poista