16.11.2010

Kotikuteita

Talvea kohti mentäessä on ollut enenevässä määrin tarvista ihan tavallisille uni- ja alusvaatteille joten niitä sitten! Yöpaitoihin sopii minusta hyvin tuo kaula-aukon huolittelu jossa resori ommellaan renkaaksi ja sitten pitkittäin kahtia taitettuna pääntielle oikeat puolet vastakkain. Lopuksi vaan tikataan päältä, tulee pehmeä ja ohut reuna. Omassa yömekossani on peruspalloinen maritrikoo ja tietysti se imetysluukku. Poikasen koirapikeepukuun tein ylipitkät kapeahkot housut (ei muuten keriydy polviin nukkuessa!) ja peruspaidan niin pitkillä hihoilla kuin kankaasta irtosi.


 
Seuraavaksi pitäisi varmaan tehdä sokerileipurille pitkiä kalsareita ja itselle alushousuja. Ajattelin yrittää olla ostamatta enää uusia vaatteita kaupasta kun kerran itsekin voin niitä tehdä. Saan valita materiaalit omantuntoni mukaan ja tiedän työoloni. Eikä ainakaan kotimaisia kankaita käyttäessä tarvitse miettiä mitä myrkkyjä vaatteisiin on ajettu. Lukekaahan kaikki Marjulin mainio selvitys vaatteiden alkuperästä, kotimaisissa pitäytyminen ei jätä enää liiemmin valinnanvaraa!



Hilpalle tein vanutetusta neulepaidan helmasta lämpöisen mekon, niin ikään Iso Maailma -blogissa vilahtaneen kuvan innoittamana. Paidan helma on nyt vyötäröllä, ompelin kuminauhan käsin piiloon, virkkasin helmaan reunahuolittelun ja pistelin kisun piristykseksi. Vielä kun jaksaisi leikellä irti nuo valkoiset nypyt, huovutuspesussa oli tietysti mukana se taloutemme ainut pellavafroteepyyhe.

9 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana!!! Kaunis ja lämpöinen hame varmasti!

    VastaaPoista
  2. Miten kaunis ja suloinen kissahame! Aivan hämmennyin, että kuvani oli toiminut inspiraationa :)

    Vaatepohdinnat ovat jauhaneet minunkin mielessä jo monta kuukautta. Kun olisi helppoja ja yksinkertaisia vastauksia. Vaan kun ei ole, niin täytyy jatkaa pohdintoja.

    Kauniita muutkin ompelukset :)

    (Tyttö tuossa vieressä koitaa kovasti väittää, että kuvissa on hänen pikkusiskonsa ja yläkuvassa äiti :D)

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkistä! Joulukin kun on tulossa niin muistaapahan taas entistä tarkemmin katsoa mitä ostaa pukinkonttiin. Omaan käyttöön sitä harvemmin uutta ostaakaan...

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan söpö tuo hame! Olen haaveillut itsellenikin sellaisesta, kun vain löytäisin tarpeeksi ison villapaidan... :)

    Mahtavaa, kun jaksat ommella alusvaatteitakin itse. Siinäpä olisi projektia. Nuo myrkyt kun eivät niin innosta.

    VastaaPoista
  5. Kyllä nuo eettiset valinnat mietityttävät, kivasti löytyy blogistasi muuten vinkkejä kierrättämiseen, tykkään kovasti! Pohdinnassa on juuri tuo joululahja-asia ja miten voisi (ja ehtisi) niitä tehdä ihan itse...

    VastaaPoista
  6. Mulla on nyt jotenkin niin hidas netti, ettei nuo kuvat lataudu ollenkaan! Hö.

    Mutta sellaista tulin kysymään, että kun sulla ainakin oli muistaakseni kokemusta noista Ennen vaatteista, niin oliko ne millaista mitotusta? Oon tässä tilailemassa Lyytille mekkoa ja arvon vielä kokoa... :) Haluaisin sen jouluksi päälle, joten hirveästi kasvunvaraakaan ei viitsi ottaa. Muuten ei olisi niin väliä.

    VastaaPoista
  7. voi että sä olet reipas :) Kadehdin ihmisiä jotka jaksavat ajatella ekologisesti ja osaavat tehdä itse vaatteita yms! Nostan kyllä hattua :)
    Ja ihana hame neidillä!

    VastaaPoista