5.1.2011



On se vaan niin mukavaa palata arkirutiineihin! Kangas- ja lankavarantojani olen käynyt läpi (ja setvittävää on kyllä vieläkin jäljellä) mutta jouduin pysähtymään hetkiseksi muutaman kiljahtelevan palan äärellä. Mymmeli sai jouluna bodyn joka uhkasi päätyä hyljeksittyjen porukkaan sopivien housujen puutteessa. Leikkasin omista ruhjusammareistani Ottobren Muksis -kaavalla mukavuuspökät ja hyödynsin sivusaumat "prässeinä".




Lopusta housuja saksin omalla kaavalla kymmenen alaspäin levenevää palasta ja kokosin niistä hamosen Oikukkaan inspiroimana. Sitten löytyi toiset, vadelman väriset risat sammarit jotka kokivat saman kohtalon vihreillä tehosteilla.







Löytyi niitä sametinpaloja enemmänkin mutta niistä sitten myöhemmin lisää kun jotain kerääntyy vaatteeksi asti. Laskin tänään syli täynnä tavaraa pyllymäkeä vintin rapuissa, istualleen kaalipataan (rappu on siis varajääkaappi vielä tämän talvikauden). Ennestäänkin risa häntäluu sai makiaa ja nyt taidetaan ottaa loppuilta ihan rauhallisesti.


16 kommenttia:

  1. Mahtavia ompeluita ja kiitos hamevinkistä! Täytyy kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  2. Taidan kommentoida täällä ensi kertaa, vaikka kylässä poikkeilen. On niin hienot samettikuteet, että pakko hihkaista ääneen jotain!

    voi, pyllymäki rappusissa ei kuulosta kovin mukavalta.

    VastaaPoista
  3. oioi, pyllymäki rappusissa kuulostaa kivalta huvilta alle kouluikäisten mielissä, muttei aikuisena. Ottakaa nyt varovasti niissä (aimitenniinmäkuulostanihanmeiänmumnolta:)! Hienoja kuteita on syntynyt taas!

    VastaaPoista
  4. Kiva idea hyödyntää sivusaumat prässeinä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat mekot ja pöksyt ja kuvat taas kun taulut!!!

    VastaaPoista
  6. Hei! Olipas mukavaa eksyä tänne. Kunpa osaisin itsekin ommella. Ehkä se ei vaatisi kuin viitseliäisyyttä ja innostuksen kipinän, enhän neulonutkaan vielä muutama vuosi sitten ja nyt jatkuvasti. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Onpas kivoja hameita ja housut! Nyt tuli kyllä itsellekn inspiroitunut olo kun kävin kurkkaamassa Oikukasta. Ei kyllä mikään varsinainen farkku-/sammarivuodenaika tämä, mutta voiskohan sitä olla kerrankin ajoissa..?

    VastaaPoista
  8. Minäkin hyödynsin tässä vanhoja sammareita useampaankin tarkoitukseen, mutta enpäs älynnyt hyödyntää sivusaumoja noin ovelasti, hauskat housut! Ja hameessa hauskasti joka toinen kaitale eripäin.. Pikkuiset jujut perusvaatteissa on ihan parhautta!

    VastaaPoista
  9. Ihania samettivaatteita ! Hyviä ideoita myös sulla aina on. Kohtahan meidän muruset täyttää jo vuoden ;)

    VastaaPoista
  10. Tosi nättejä kuvia! Ihana tunnelma :) Ja ihania ovat myös ompelemasi vaatteet, kivoja ideoita!

    VastaaPoista
  11. Oooii... mikä on tuo ihana leppäkerttukangas hellan kahvassa?

    VastaaPoista
  12. Ihania samettivaatteita ja aivan loistavia ideoita! Nuo prässit on tosi hauska keksintö ja hame on juuri sellainen yksinkertainen kiinnostavilla pikkujipoilla, millaisista tykkään. Tarvii vissiin omat kaapitkin penkoa, jos jotain materiaalia irtoaisi :) Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  13. Kiitos teille kommenteista! :) Leppis on pellavapyyhe, Viron tuliainen. Olen nähnyt samanlaisia jossain messuilla Suomenkin puolella.

    VastaaPoista
  14. Hienoja hameita, tuollaisia pitääkin kokeilla tehdä itse. Suoritin eilen inhokkihommani, eli vaatekaapin siivouksen ja aika monet sammarit sieltä lähti kiertoon. Sopisivat kyllä värejensä puolesta kummitytölle hameiksi :)

    VastaaPoista
  15. Voi, miten mahtava idea tehdä vanhoista housuista tuollaisia hameita. Ihanan näköisiä!

    VastaaPoista