1.4.2011

Multaa kynsien alla




Kylvetty on sitä sun tätä, viimeksi aamulla ohraa. Parina päivähetkenä kasvinpoikaset ovat päässeet ulos lasihuoneeseenkin, valohoitoa saamaan. Tänään on taas hämärää ja varret venyvät vaaleutta.

Neuloin Mymmelille keväisemmän neuletakin Floricasta 2,5mm puikoilla. Lankaa kului vähän toista kerää, ehkä 70g. Malli löytyy Suuri Käsityö -lehdestä, tämän vuoden ensimmäisestä numerosta. Päällystin napin ja ompelin tuollaisen vahvikkeen nurjalle. Tuntui että iso metallinen kantanappi ohuessa neulepinnassa ei oikein muuten toimi. Nyt se on tukeva ja pieniä yksityiskohtia oli niin hauska pistellä käsin!




Barbinvaate nro 2, Hilpan tilaama virkattu takki valmistui luonnonvalkoisesta puuvillasta 2mm koukulla. Napit kaiveltiin omista kätköistä. Löysin kirpparilta vastustamattomia urheilumuseon postikortteja (0,05€/kpl).




Nyt mennään maistamaan glögistä ja mustikoista keitettyä soppaa, kaappia siivotessa putkahti esiin glögipurkki jonka päiväys raksutti miltei ylikierroksilla. Ajattelin nyt ihan tosissani olla heittämättä syömäkelpoista ruokaa kompostiin. Lapsille olen jo oppinut annostelemaan pikkiriikkisen jaettuna kahdella. Siitä jää tähdettä enää niin vähän että voin sen itse huitaista huiviini. Ja joskus ne intoutuvat pyytämään lisää, sehän jos mikä keittäjää ilahduttaa!

Leipää on ostettu kaupasta viimeksi tammikuussa. Leipätaikinoihin osa tähteistä uppoaa ihan huomaamatta, vähän hapantuneetkin kelpaavat mainiosti. Hyvä mieli kaupan päälle palkitsee vaivan mennen tullen. Laskin että luomujauhoista itse leivottu sähköllä paistettu leipä on vähintään euron halvempi kuin vastaava kaupasta ostettu. Ja tuore! Tekee tällä kulutuksella ainakin 300€ säästöä vuodessa. Että ei ne suuret tulot vaan pienet menot... kysykää vaikka mummolta!

22 kommenttia:

  1. Mä en tullut ajatelleeksikaan, että muutakin ruokajämää kuin puuroa yms. voisi käyttää leivontaan. Mutta tosiaan miksi ei? Pitääkin kokeilla. Huomaan, että nyt tyttösen synnyttyä ruokaa menee enemmän hukkaan. Jämiä jää ja kun niistä ei riitä enää kolmelle ja on tehtävä uusi ruoka jämien syömisen sijaan.

    Tosi hienoa, että jaksat leipoa kaiken leivän itse! Mitä jauhoja käytät?

    Ja todella kaunis takki Mymmelille.

    VastaaPoista
  2. Ihana neuletakki <3
    Ja kyllä sä oot reipas ku jaksat leipoa kaikki leivät itse, itsetehty on vieläpä niin hyvää :)
    Itelläni ei tuu muuta leivottua ku porkkanasämpylöitä ja ne häviääki meillä pakasteesta äkkiä..

    VastaaPoista
  3. Tuo ruokahomma aika mahtava juttu! Meillä kertyy paljon ruokajätettä, lapset vetelee vähän ja ei itsekkään jaksa syödä neljättä kertaa samaa ruokaa. :P Pitäisi opetella tekemään vähemmän, sen verran kuin menee. Paljon saahaan aikaan jo toki sillä, että suunnittelen viikon ruuat etukäteen ja sen pohjalta ostoslistan, mutta haluaisin saada vielä kovempia tuloksia!

    VastaaPoista
  4. Suloisen aurinkoinen takki, ja barbikin on lähes yhtä tyylikkäänä ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana takki ja kaunis Barbie mekko! Hyvää olet leipomaan ja kiva ohje että pikkuruineen vielä puoliksi;) Meillä jämät koiralle (tai äiti syö), roskiin ei kyllä ruokaa menee, kai ne opit omalta äidiltä;)

    VastaaPoista
  6. Neuletakki on tosi kaunis! Täytyy kaivella tuo lehti arkistoista ja kokeilla onnistuisiko sen tekeminen, kiitos vinkistä :)

    Ja näitä säästämis ja ruokajuttuja on aina mukava lukea, me ollaan opeteltu nyt nuukailemaan oikein kunnolla ja se on uskomaton juttu miten paljon ruokaa menee roskiin! Melkein aina kaapissa on myös jotain syötävää vaikka tuntuisi että se on ihan tyhjä :)

    VastaaPoista
  7. Kiva juttu, kun olet keksinyt käyttää tähteitä leipiin(kin). Meillä ei juuri tähteitä jää kun lasten vähämausteiset ruuat kipataan koirien kippoihin. ja loput kompostiin.
    Tein sellaisen lupauksen itselleni, että yritän osataa toosi vähän ruokaa kerrallaan, siten että päivät ei ehdi vanheta ja ostan vaan sen mitä syödään. Alkuvuosi on ollut oikein lupaava ;O)

    VastaaPoista
  8. Voi miten nätti takki - ja suloinen mallikin :)
    Itse teen leipää aina Camilla Plumin ohjeilla eli kaikkien kouluoppien vastaisesti. Minua viehättää siinä se (sen lisäksi että siitä tulee mahtavan hyvää), että teen taikinan yks'kaks', unohdan sen jääkaappiin, seuraavana päivänä paistan sen yks'kaks' - eikä mitään paineita siitä onko aikaa koko projektiin kerralla. Joskus se on parikin päivää muhinut eikä mene muuta kuin paremmaksi :)
    Hyvää huhtikuuta!

    VastaaPoista
  9. Kiitos!

    Käytän yleensä talvikaudella Liperin Myllyn luomujauhoja. Kun tiet sulaa, ajellaan useammin myllylle josta saa tuoretta ja lisäaineetonta lähijauhoa joka ei kyllä ole luomua.

    Lapset tuntuu elävän aika vähällä, taitaa olla tovereilla hyvä hyötysuhde. :)

    Googlettelin tuota Plumia ja luulisin tekeväni leivät hieman saman suuntaisesti. Vähän hiivaa ja paljon lepoa. Tosin mulla on hapanjuuret (vehnä- ja ruis-) jääkaapissa joilla nostatan lisäksi. Äsken sekoittelin huomisen pizzapohjan, aamulla sitten kaulitaan, täytetään ja paistetaan.

    VastaaPoista
  10. Kas niin, taas olen samaa neulemallia katsellut sillä silmällä. ;) Ja hieno tuosta sulla tulikin!

    Tein tänään kerrassaan herkullista kakkua ja sämpylöitä piimään, jonka päiväys oli neljä viikkoa sitten. Nyt voikin taas ostaa kaappiin uuden piimän kun seuraavan kerran tulee kaupassa halvennettu päiväysvanha purnukka vastaan. :D

    VastaaPoista
  11. Minäkin kuvittelin tänä talvena leipovani leivän itse. Mutta toisin on käynyt, en tiedä miksi. Meillä ruuantähteet menevät hyvin pitkälle koirankuppiin. Pitäisi ryhdistäytyä tuon leipomisen kanssa.

    Kaupassa käydessä olen opetellut hyödyntämään alennustuotteita, siis niitä jotka on alennettu sen vuoksi, että päiväykset ovat menossa umpeen. Minun on helppo käydä vaikka päivittäin kaupassa, samalla kun vien ja haen eskarilaista koululta.

    VastaaPoista
  12. Sait muuten potkittua aika hyvin tuolla rahasumman kirjaamisella allekirjoittanutta takapuoleen... Miksi oikeasti en saa leivottua itse?! Täytyy ryhdistäytyä! Kiitos Anni! :)

    Ihana neule, minulla on tuota samaa lankaa laatikossa, mutta en ole keksinyt yhtään mitä siitä voisi tehdä. Ilo huomata, että pieni määrä riittää neuletakkiin.

    VastaaPoista
  13. Kaunis neule ja varmasti mukavan kevyt käytössä!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana uusi nuttu Mymmelillä!! Ja nostan sulle niin hattua, että teet itse kaikki leipänne!! Hieno juttu!

    VastaaPoista
  15. ihana nuttu neitosella! Tuota mallia voisin kokeilla itse. Tosin noin hyvänväristä ei mun kätköistä löydy.

    Postasin itse männä viikolla meidän ryhtiliikkeestä. Ja olen enemmän kuin ylpeä meidän saavutuksista. Pienistä askelista tulee isoja juttuja. Onneksi ne foodspill-tulokset herättivät miettimään ja ajattelemaan.

    Ainiin..sinulle on haaste blogissani :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Mymmeli, viehkeä neitonen kauniissa neulejakussaan :)
    t. Ritva

    VastaaPoista
  17. tuo takki on kyllä tosi söpö! Vahvisti sitä ajatusta että yritän tehdä isommalle tuolla ohjeella takin :) Vaikka laskeskeluksi taitaa mennä, suurin koko taisi olla 80 cm?

    VastaaPoista
  18. Kiitos! Takista oli mielestäni isompiakin kokoja SK:ssa. Tämä 74/80 oli muistaakseni pienin?

    VastaaPoista
  19. Mielettömän ihana neuletakki, täytyykin taas tonkia äidin lehtikasa.

    VastaaPoista
  20. Aivan ihania kuvia täällä! Neuletakki on tosi suloinen :)

    VastaaPoista
  21. Eikös tuo ohje ole toisessa numerossa, eikä ensimmäisessä? Ryhdyin eilen neulomaan tätä alpakasta. Tosi puuduttavaa kun harvemmin tulee niin ohutta lankaa neulottua! Mutta ihanaa myös, kun neulepinta on aivan unelmapehmeää ja joustavaa :) Suurin koko lehdessä taisi olla 86-92.

    VastaaPoista
  22. Kiitos Anna oikaisusta! Siis toisessa numerossa. Välillä on kivaa neuloa ihan ohutta. Eikä tämä työ silti vie tolkuttomasti aikaa kun on niin pikkuinen. Ollaan tykätty takista ja käytetty ahkerasti.

    VastaaPoista