23.6.2013



Olen tähän asti äimistellyt lukiessani kaiken maailman pakastimentyhjennysvinkkejä (meillä ovat pakastemarjat loppuneet aina viimeistään maaliskuussa) mutta ilokseni huomasin viime viikolla että omenahillopurkkeja on vielä jäljellä! Pääsin kokeilemaan hillopiirakan tekoa ja se olikin oivaa kahviherkkua. Peruspiirakkapohja siis, hillon sekaan laitoin vähän perunajauhoja ja kanelia.




Loisteessa öisen auringon ja niin päin pois. Pihalla pitää olla kun kesä antaa kauneintaan! Polttopuut alkoivat onneksi viihtyä sisätiloissa hyvissä ajoin. Elma ilmoitti jatkavansa mattoa jonka laitoin aiemmin alulle ja kakkoseksi jäin jarrutteluineni. Käyn vain välillä siirtämässä pingotinta ja laskemassa kangasta. Juuri ja juuri yltää polkusille vaikka yritin esittää että jalkoja pitäisi vielä vuosi kasvattaa ennen kudontaharjoituksia. Ensi kesänä saadaan varmaan laittaa jo jotain muuta kuin peruspalttinaa puihin.






18 kommenttia:

  1. ihana matontekijä :D
    herkullisen näköistä piirakkaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa miten tuo perintö siirtyy äidiltä tyttärelle. Neitokainen on jo ihan mestari matontekijä, iloisenvärisiä raitoja. Tuo homma oli koulun käsityötunneilla parasta puuhaa. Auringonpaitetta teille ja ahkeralle kutojalle t. Arja-täti

    VastaaPoista
  3. Ihanaa mattoa on tulossa.Mukavaa kun lapsetkin innostuu käsitöistä :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kyllä mukava, että innostus ja taito siirtyy! Mikä sen parempi harrastus kuin käsillä tekeminen. :)

    VastaaPoista
  5. Tomera pieni kutoja ja kauniita raitoja!

    VastaaPoista
  6. Ihana kutoja. Kelpais meillekin.

    VastaaPoista
  7. Siis niin hienoa mattoa kutoo Elma! -ritva-

    VastaaPoista
  8. Kylläpä tulee Elmalta siistiä jälkeä. :)

    VastaaPoista
  9. Meillä on taas vimmatusti tuhottu vielä viimeisiä puolukoita ja mustia viinimarjoa. Muutama nyssykkä on vielä jäljellä :D Tuli pakastettua aika reilusti kaikkea niin kivatsi on riittänyt vaikka ollaan joka päivä turkkilaisen seassa niitä syöty :)

    VastaaPoista
  10. on tyttö tullut äitiinsä, ihanat kuvat ja kaunis matto tuloillaan!!!

    VastaaPoista
  11. Tulee kyllä todella kaunista mattoa, ihana kutoja!

    Meillä tilavampi pakastin puolityhjä, mutta niin täynnä kuitenkin ettei pysty yhdistämään pienempään. Vielä löytyy vähän mansikkaa ja mustikkaa, muutama pullollinen herukkamehua.
    Omppuhilloa saa jo turhaan etsiä.

    VastaaPoista
  12. Innokas apuri, niin sitä pitää! :) Eikös sitä sanota, että marjoja pitäisi olla pakasteessa vain sen verran, että ehtii syödä vanhan varaston uuden alta pois. Ei tarvitse sitten niitä purkkejakaan varustaa vuosiluvulla, kun on vain yksi vaihtoehto.

    VastaaPoista
  13. Voi miten taitava hän on! Uskomatonta. Mun ihana kummityttöni <3

    VastaaPoista
  14. Hei ! Voi miten ihana pikkukankuri !

    VastaaPoista
  15. Tälläista se kesä voi juuri olla. Tulee mieleen elävästi ensimmäisen mattoni. Kesälomatekemistä parhaimmillaan. :).

    VastaaPoista
  16. Kiitos kun taas kävitte kommentoimassa. Nyt onkin korkea aika tyhjennellä pakkaset kun mansikkasato kuulemma kypsyy rytinällä! Täytyy alkaa tuota omaakin marjamaata tarkkailla sillä silmällä.

    VastaaPoista
  17. Voi että noita kangaspuita. Ja niin kivan näköinen matto on tulossa.

    VastaaPoista