5.7.2013

Hellevilloja



Kyllä vain, taas on tullut törsättyä. Kakkulapiot tai piirakkaottimet, miten vain. Litistettyjä lusikoita siis (lämmin kiitos litistäjälle Virkkulaaksoon!). Enää ei tarvitse pöytää kattaessa miettiä mihin tarjottavaan iskisi sen ainoan ottimensa. Olen innoissani noiden kauneuden ohella kierrätysideasta! Uusi valkoinen ruokapöytä alkoi kuiskailla kannattelevansa mielellään lasisia astioita ja tähän huutoon vastasi onneksi lähikirppis. Samalla reissulla tarttui mukaan klassikkoiltasatuja lapsille, tämä piti hankkia ihan siksi että se on itsellenikin ennennäkemätön tuttavuus. Kaikki muut taitavat jo tuntea Hanhiemon?


Meillä näemmä varaudutaan jo tulevaan talveen, viime talvena netistä napsuttamani alemerinoribbi pääsi viimein paininjalan alle. Peitetikkiä hankkiessa väikkyi mielessä kotitekoiset, litteäsaumaiset villavaatteet ja niiden tekoa piti nyt alkaa harjoitella.



Ompelujälkeen jäi petrattavaa mutta periaatteessa onnistuin. Kappaleet vain reilusti limittäin ja sauma päälle. Kypärälakit ovat vanhalla Suuri Käsityö -lehden kaavalla ja pöksyt ihan itse keksityt. Haarassa on kolminkertainen neulos ja muuaalla kaksinkertainen. Lahjesaumat on ommeltu tavallisella saumurilla pussiin ja pöksyjä voi käyttää kummin päin tahansa. Muistiin merkittäköön seuraavia varten vielä kuva pöksykappaleista ennen kokoamista.


Kirpparireissulta nappasin itselleni vielä euron puseron joka osoittautui kotona luvattoman lyhyeksi niin helman kuin hihojenkin osalta. Olka- sekä sivusaumojen reilu sisäänotto, hihojen lyhennys ja uudelleen istutus tuottivat S-koon puserosta Elmalle sopivan. Valmistumista odotellessa oli jo alaosaksi parhaiten sopivat farkkuleggaritkin etsitty kovan pöhinän säestämänä vaatekaapista... Joukon hännillä vielä pari sovitusyritystä Mymmelin pandatopista. Alkaa olla meidän kolmevee siinä elämänvaiheessa etteivät ajatukset kivoista kuvausasetelmista aina ihan kohtaa.



P.S. Blogger ei anna enää kirjoittaa ilman otsikkoa?

14 kommenttia:

  1. vähänkö hienoja kakku-lapioita :D kerkiäisköhän sitä meikä-mamma vielä ennen rippijuhlia penkoa kirppareita..viikko aikaa :D
    tosi nätit vaatteet on tyttäret saanu päällensa!

    VastaaPoista
  2. Varsin onnistunut toppituunaus, tosi kaunis tunika! Miulta löytyy vain yksi lapsimalli kotoa ja sekin elää tuota samaa pandatoppisen elämänvaihetta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ehkä parasta tuossa puserojutussa oli kun kotona huomasin ruskeat läntit kainaloissa, toisessa jopa reikä... Ja nämä ongelmakohdat tuli nyt juuri saksittua irti. Ensi kerralla pitää katsoa mitä ostaa! Tai luottaa taas onnekkaan vahingon mahdollisuuteen?

      Poista
  3. Taas loistavia kierrätysideoita!
    Ja ompelukset niin taidokkaita. Ihailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Alkaa kyllä nolottaa jos kovasti ihastellaan, on siellä hyppytikkiä seassa ja jokunen kurttuesiintymä myös!

      Poista
  4. Elman pusero on niin kaunis että yritin syövyttää kuvan siitä verkkokalvoilleni - jospa osaisin sitten jossain välissä ulkomuistista samantapaista omilleni yrittää. Tuollainen takaa pidempi helma kolahtaa juuri nyt ainakin allekirjoittaneelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuon takahelman takia taisi mullakin tarttua kirpparilta matkaan, se on jotenkin uuden näköinen malli!

      Poista
  5. Ihanat kakkulapiot, ja tuttua tuo otinten vähyys. Näin meilläkin. Pandatyttö poseeraa niin suloisesti! Toistan, näin meilläkin ;)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihana tuli tunikasta kutistuksen jälkeen. Villavaatteet näyttää oikein hyviltä ja käytännöllisiltä. On varmasti mukava päästä hyödyntämään peittaria! Ja panda toppi niin söpö, niin söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Tuo peittari on kyllä ihan omanlainen koneensa ja vaatii käyttäjältä totuttelua. Pitäisi vaan ehtiä harjoitella ahkerasti!

      Poista
  7. Hanhiemon sadut ovat kovasti tuttuja lapsuudesta, osaan ulkoa vieläkin muutaman ;-) Ja tosi kivat kakkulapiot!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että jollain on yleissivistys kohdillaan. Meillä oli kotona pentium 386:ssa Hanhiemo-niminen peli jossa tuli nuo satujen nimet ja muutamat hahmot tutuiksi mutta kirjaa luen nyt ihan ekaa kertaa. Kauniita ovat ainakin kuvat!

      Poista
  8. Ooh, aah! Eihän tässä ehtinyt kuin huokaillen katsella nuo kuvat, kaikki näyttää niin kivalta ja ihanalta. Aivan mainiot kakkulapiot, meiltäkin löytyy vain yksi... Todella hyvännäköiset villavaatteet olet loihtinut!

    VastaaPoista