31.10.2010

Elman paremmat


Elmalla alkoi olla puutetta edustavammasta takista ja vauhtia antanut idea tarttui Marimekon pyöreähelmaisista samettitakeista. Kävin taannoin tyttöjen kanssa Herttoniemen ysmyissä niitä ihastelemassa. Uusin Ottobre (6/10) sisälsikin sitten sen oikean tyylisen kaavan, kuin tilauksesta. Samasta lehdestä saatiin vielä huivihattu pienin muokkauksin ja trikoolla vouritettuna, tuli samettiverho kaluttua ihan kulmia myöten!





Vuorikangas on myös euron verhoa kirppikseltä, tanakkaa puuvillaa. Laitoin vanua (ohutta Thinsulatea kun löytyi vintistä) ainoastaan yläosaan, tätä takkia varmaan käytetään enemmän automatkoilla kuin ulkoillessa. Napit ovat minusta omien kätköjeni kauneimmat, mummo muistaakseni joskus purkanut omasta pompastaan.

25.10.2010



Kirpparilta tarttui kesällä iso samettiverho kahdella eurolla. Hieman joustavaa, keinokuituisen oloista mutta väri kovin kaunis ja valmistaja ruotsalainen Rydboholm. Otin reunasta ensin nämä 116cm Pigeon-pöksyt Elmalle ja sen jälkeen vielä pari muuta juttua joista lisää sitten kun pöly laskeutuu. Leikkuureunoista lentää karvaa ihan hillittömästi! Paloja ei tee mieli säilöä. Napitkin ovat tämän kesän kirppisostoksia.




Muutamalle jämäkerälle annoin viikonlopun aikana kyytiä. Tytöt saivat ensin rusettipinnit ja sen jälkeen poikanen sai raivarin koska ei saanut rusettipinniä. Mustekala ei kiinnostanut pätkääkään vaikka lonkeroiden täytteenä on leivinpaperia ja herneitä. Tyytyi sitten kuitenkin osaansa kun sai sovitella tyttöjen pinnejä ja Mymmeli adoptoi nauravan mustekalan ihan mielellään.








23.10.2010


Neuloin pitsibaktuksen idealla itselleni epäsymmetrisen kaulanlämmikkeen. Lankana Novitan Maya, (70% alpakkaa ja 30% villaa) 150g. Kirpparilta joskus ostin nuo kolme kerää enkä pistäisi pahakseni vaikka löytäisin toistekin, mukava lanka kaikin puolin.





Eilen oli kylmä päivä, kuunneltiin illalla ihan pikkuisen yhtä joululaulua ja leivottiin syksyn ensimmäiset piirakat.


Tasosauman ompeluani koitan vielä selventää. Leikkasin siis housukappaleet vähän normaalia pienemmin saumanvaroin ja laitoin ommellessa kappaleiden reunat sentin verran päällekkäin. Käytin ompeluun tuollaista peitetikkiä jäljittelevää jousto-ommelta, voihan sen tehdä yhtä hyvin vaikka siksakilla tai hunajakenno-ompeleella mutta itse tykkään tämän ulkonäöstä. Kertokaa ihmeessä jos jollain on tähän vinkkejä takataskussa!


20.10.2010


Vuosien takainen Myllymuksuilta vaippakankaaksi aiottu kotimainen bambucollege päätyi maanantaina kutikintun atooppiukon pitkiksi kalsareiksi. Koko 92cm ja kaava Ottobre 6/09. Oiva kaava, ei moitteen sijaa! Sivusaumoja ei ole ollenkaan ja muutkin saumat kun vetelin ompelukoneella taso-ompeleella, tuli ohuet välihousut. Milli kasvunvaraakin on lahkeissa vaikka kuvassa näkyy vedetyn ihan huolella kainaloihin asti. Tuntuivatkin ilmeisen miellyttäviltä kun yritin vaihtaa sovituksen jälkeen takaisin sukkahousuihin, katosi kaveri viivana paikalta.




Eilen kerettiin onneksi ulkoilla ja käydä kirjastossa, tänään löytyy kuumeista, nuhaista, köhäistä ja särkyistä. Muhitaan luvan kanssa sisällä! Pidetään sadetta, leivotaan kuppikakkuja ja litkitään rooibosta. Hammaskeijua ei pitele mikään, neljäs näkyy jo! Silppuaa paperit ja napsii ruuantähteet. Lempipaikka on pöydän alla.


16.10.2010

Riittoisa metri




Näistä piti ensin tulla poikaselle unikavereita mutta ripustinkin pehmoautot (omien hermojen säästämiseksi) yläsängyn laitaan. Pysyvät tallessa! Hilpan karvaliiviin vaihdettiin satiininauhat, yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla tietysti. Hilu tykkää ruseteista ja nämä kun solmii, saa kaksi sellaista.



Alkaa olla sopivasti käyttöäkin näille pörrökarva-asusteille! Eikä me olla ruutua hypitty tuossa vintin sillalla (ainakaan vielä), sokerileipuri vaan maalasi tulevan varalle muutamia kattotiiliä.


13.10.2010


Ei tullut peittoa, tuli tyynyliina. Pieneen tyynyyn sopiva (35x45cm) ja hulpiohulluus nostaa taas päätään... Poikanen sai lisäksi prässipöksyt ilman sivusaumoja, koko taitaa olla 92/98cm. Paita kirpparilta (1,50€). Kirpparilta kotiutin myös antoisan painokirjan (0,50€) ja tukevan verhoparin (2€).





Sivukorvalla lastenhuoneesta, Elma ohjeistaa: "Tässä on sähköposti ja tuolla seinän vieressä vesiposti, koitas nyt lähettää ne sähköt tänne vesipostiin..." Ihan tottahan se on, viime viikolla asennettiin vesiposti ja viikonloppuna Elma kirjoitteli ensimmäiset sähköpostinsa.

9.10.2010

BoBoo!


Tämä remontinpoikanen tapahtuikin pian kun päästettiin ammattimiehet hommiin. Kaikki valmistui parissa päivässä, mitä nyt suihkusta tulee edelleen ainoastaan 80-asteista vettä. Lämminvesivaraaja muutti pukuhuoneesta kellariin ja sutasin sen takaa paljastuneen kirjavanvaalean seinän (oikeimmanpuoleisessa kuvassa ennen maalausta, kauimmaisena) makuuhuoneesta jääneellä keltaisella maalilla. Toiveissa siis aurinkoisia aamuja. Torstaiaamu oli heti oikeinkin iloinen kun kirpparilla vastaan käveli käyttämätön metri Marimekon BoBoota (4€). Tästä kuosista olen haaveillut varmaan vuosikymmenen, ei pahemmin liiku kirppareilla. Ainakaan samoilla kuin minä. Vielä kun joskus saisi sitä mustapohjaista trikoota...


Poikanen kietoutui tähän heti ja toivoi peittoa, osan kankaasta silppusin kuitenkin jo tosissa aikeissa. Muutama paitakin viikolla valmistui. Sokerileipurille toivomansa istuva kotipaita vanhasta kotimaisen froteekerraston yläosasta, Elmalle ja Mymmelille painokokeiluja maritrikoolla höystettynä. Jellonat meni suhkuksi mutta sontikat saavat varmaan vielä jatkoa... Raglankaava Ottobren 116cm ja kietaisu 70cm oma.



5.10.2010

Fetaleipäsiä ja viimeiset foxit


2,5dl maitoa
1/2 pss kuivahiivaa
7dl hiivaleipäjauhoja
1 kananmuna
50g voita

Hiiva sekoitetaan desiin jauhoja ja sitten lämmitettyyn maitoon. Lisätään huoneenlämpöinen kananmuna ja sulatettu voi sekä loput jauhot jotta taikinasta tulee kiinteää. Annetaan kohota tunti tai kaksi.


Ykköstäyte:
200g fetajuustoa tai vastaavaa
150g (pakaste)pinaattia

Pinaattiahan on kasvatettava ensi kesänä! Tänään syntyi kakkostäyte kun ikkunasta pisti silmään villiintynyt persiljapöheikkö:
200g fetajuustoa tai vastaavaa
kourallinen tuoretta persiljaa
loraus paseerattua tomaattia

Kohonnut taikina kaulitaan pyöreiksi lätyiksi (4kpl) ja täyte jaetaan niille. Nyytit kiinni ja vartiksi uuniin 225 asteeseen. Tämä on näitä isättömien iltojen takuuvarmoja viihdytyskonsteja. Odotellaan leipää uunista jotta jaksetaan taas ulkoilla. 



Käyttelin eilen ja tänään loput 200g Foxia, liiviin upposivat sopivasti. Maatuskaneula on tuliainen Tallinnasta mutta Hilppaa iso piikki tuntui vähän pelottavan, ei liene lopullinen kiinnitysratkaisu. Minusta se olisi niin sievä!


Asiasta putkiin, röörimaakarit saapuvat huomenna klo 7.00. Että vettä talteen sitä ennen ja toivotaan parasta ettei remontti veny tai laajene. Pääsen ehkä maalisutin varteen kunhan sedät saavat työnsä tehtyä, siitä sitten tuonnempana mikäli toiveeni toteutuu. Toisaalta on mukavaa kun kaikki on taas sekaisin ja vaatteet hukassa, rento meininki!

3.10.2010

Vauhtiviikonloppu

Lokakuu alkoikin lennokkaasti. Lauantaina päivän reissu häihin ja tänään pihapippalot kotona sukulaisperheitten kesken. Väsynyt mutta tyytyväinen porukka, oma pää sai pientä iskua eukonkannossa mutta eiköhän tästä toinnuta. Ohjelmassa oli myös soppaa, kakkua, pussihyppelyä ja houkutuslintujen heittoa, joitain mainitakseni.







Kässyilymerkintöihin menee lumilyhty, näitähän on nähty mutta nyt kokosin tämän ohuella rautalangalla ja toimii kyllä paremmin kuin aiemmin kyhäämäni ompelulankalyhty. Voi vaikka heittää seinään jos hermostuttaa, kestää takuulla koossa. Sisällä taas led-tuikku.



Vauvalle ompelin viikolla pöksyt (74cm) Marimekon pallokankaasta. Mäyrät niskassa ja nepit olkapäillä, yläosa vuoritettu itsellään.