Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautalankaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautalankaa. Näytä kaikki tekstit

3.7.2011





Herättiin kukonlaulun aikaan, ihasteltiin aamusumua, odoteltiin Hesaria ja nautittiin kahvit paljain varpain kasteisella nurmikolla. Matkustettiin bussilla jossa oli mukava ottaa päivätorkut, hikoiltiin kilpaa lehmien kanssa ja syötiin iltapalaksi poikasen ansaitsemat kananmunat.




Illan kähmeessä vääntelin pienen sydäntuen mummon antamalle kultaköynnökselle. Mallia katsoin täältä. Paksumpi lanka olisi ollut paikallaan mutta tuntuu tämäkin pystyssä pysyvän. Ei se toki muutenkaan esikuvansa veroinen ole, ensimmäinen yritys.




Kirpparilla oli perjantaina kivoja verhoja 2€/pari ja Brion pehmokissa 0,50€. Kukkiakin myivät toisen kirppumarketin edustalla puoleen hintaan. Ostin kolme loistokärhöä (voin sitten täältä tarkistaa tuon nimen kun unohdan) joista yhden sai Pirja rungolleen.