2.5.2015


Tiput viikon vanhoina,



kaksiviikkoisina,


kolmen viikon iässä



 ja eilen viisiviikkoisina. Tämä on minusta rujoin vaihe kanalinnun elämässä, sulkapeite on resuinen ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita riittää elämässä vaikka muille jakaa. Viikon verran ovat majailleet nyt navetassa lämpölampun alla kompostikehikossa ja totutelleet aina välillä isojen lintujen läsnäoloon. Samaan koppiin siirtäminen voisi olla edessä viikon päästä, jos säät sallivat ja tipuset pärjäilevät jo ilman lämpölamppua.



Elmalle ompelin jo kolme viikkoa sitten paksusta interlockista paidan. Tämä prosessi oli aika hauska, yhdessä luonnostelimme kaavan hesarille ja lopputulos miellytti kovasti molempia osapuolia. Kuvaan piti  ehdottomasti saada myös se rakkain lemmikki, vapun synttäripoika (4v) joka kevään kunniaksi on jälleen telonut takatassunsa. Toivottavasti ei jouduta tällä kertaa lääkärin pakeille...



1.4.2015



Viikossa on koettu elämän kirjoa laidasta laitaan. Naistenpäivänä hautomakoneeseen laittamani kuusi munaa (puolet maatiaisia ja puolet risteytyksiä) tuottivat viikonloppuna neljä tirheää tipusta. Jostain kumman syystä kahden risteytysmunan sisältä löytyivät ihan täydelliset mutta elottomat linnunpojat. Myös viimeisen maatiaistipun kuoriutuminen alkoi pitkittyä ja se oli hieman kuivahtanut siivestään kalvoihin kiinni mutta sain lapsukaisen pinseteillä kuorittua ja lämpimän vesipesun jälkeen siipikin vapautui kippurasta.




Reippaita ovat syömään, ruokana on ollut nyt alkuun mumankeltuaista, kaurahiutaleita, itse leivottua tipunleipää, porkkanaraastetta ja sen sellaista. Lämpölampun alla elämä on mukavaa ja hiekkakulho pahvilaatikon nurkassa saa kyytiä kun kuopimistakin on jo harjoiteltava. Risteytystipu on näin neljän päivän ikäisenä selvästi maatiaisia kookkaampi, hieman vaaleampi ja sillä on aika levoton takatukka! Tutkin vuorokauden iässä kaikkien siipisulan alkuja ja netistä kaivettujen neuvojen perusteella nämä voisivat olla kanoja, jäämme mielenkiinnolla seuraamaan kuinka oikeaan tai väärään diagnoosi osui.

Iloista ja valoista pääsiäistä teille jokaiselle!

P.S. Lähellä asuvat poiketkaa pian tipuja katsomaan, kohta niillä on jo sulkapeite...



25.3.2015



Pitkästä aikaa tuli olo, että laitanpa kuvia kamerasta tietokoneelle. Kyllä niitä olikin! Eikä valitettavasti siksi että itse olisin ahkeroinut kuvata, sain nimittäin kunnon aamunaurut lasten otoksista. Aikuisetkin käyttäytyvät niissä jotenkin eri tavalla...

Viime viikonloppuna ei naurattanut. Toinen pikkukisuista sairastui kastraation jälkeen epilepsiaan ja hyvin pian kävi selväksi että armeliain paikka sille on pihakoivun juurella. Eskaripoikanen oli ottanut kissapojan omakseen ja kävi urheasti eläinlääkärissä, kaivoi hautaa, piti käsiä ristissä koko toimituksen ajan ja lopuksi askarteli muistolaatan lemmikilleen. Hieno siitä tulikin!




Keramiikassa harjoittelin tänäkin vuonna hieman dreijausta, viime vuotiset tuotokset kun joutuivat liian kuumaan uuniin ja tulivat ulos verilettujen näköispainoksina. Nyt onnisti paremmin, kivitavarasavi kesti kuuman polton ja näistä tuli oikein konepesun kestävät jugurttikupit koko porukalle. Valkoista lasitetta sudin pintaan tasaisen epätasaisesti ja lopputulos vastaa jokseenkin visiota. Savitöissä harvemmin niin käy!



Marraskuussa tuli tarve tehdä tällainen pieni keksivati, muottina käytin pientä alumiinista piirakkavuokaa ja painoin kirjaimet siihen tekstileimasimilla. Vihreän lasitteen saaminen kirjaimiin oli hieman ahdistavaa mutta saatan tehdä sen toistekin, lopputulos on nimittäin aika toimiva.



 Muutamana lämpimänä päivänä sain isomman jousiston viriteltyä terassille, nyt vaan lisää lämmintä että köynnökset päästään laittamaan multaan. Vihreä seinä kummittelee jo mielessä! Paikkaamisen ja parsimisen lisäksi olen välitöinä virkannut Oma Koppa -kirjasta palasukkia, hitaasti valmistuvat mutta eihän tässä kiirettä olekaan. Illan hämyssä on kulunut romaani jos toinenkin, viimeksi tämä alla näkyvä. Hieman pelkäsin ennakkoon mutta kirja olikin tosi taitava! Ei mitään mässäilyä eikä äijäilyä.



 On meillä vähän synttäreitäkin ollut... Ja aika paljon ahdistusta pianoläksyjen kanssa. Oikeanlaisen ajan puutetta ja innostuksenkin välillä. Mutta pitäähän sitä harrastuksissa vähän haastetta olla. Musiikkikoulun jatkohakemusta täytellessä lopettaminen ei onneksi tullut puheeksi. Minä iloitsen, kun saan tässä peesissä verrytellä omia soittosormiani!


10.2.2015


Pataleipä on viimein kotiutunut meillekin, helppoa arjen luksusta ja aineita vaihtamalla jokainen paistokerta on yllätys! Suolan määrää vähensin ohjeesta ja tykkään sekoittaa taikinaan ainakin kaurahiutaleita sekä spelttijauhoja. Tähän leipään tulee täydellinen kuori kaupantekijäisinä.



Kanalan viimeistely on edennyt turhamaisuuteen asti, ulkoseinät laudoitettiin ja seinälle laitettiin hylly (mitähän tuohon hyllylle keksisin munakorin lisäksi?). Keramiikassa askartelin punasavesta kukon johon sulatin vielä lasia koristukseksi. Eipähän jää hiljaisen hetken sattuessa epäselväksi kuka oven takana asuu. Peltipurkki sai ylleen spraymaalia ja jonkun aikakauslehden välissä tuli syksyllä hauskoja etikettejä.


Munantuotantoa saisi olla enemmänkin ja päätin hankkia pikkukukollemme pari vaimonpuolta. Tulin omissa tutkimuksissani siihen tulokseen että maatiaisemme ovat Alhon kantaa ja samaa sorttia edustavat nämä uudetkin pikkurouvat. Ruokakupilla Kaneli, oikealla Helmi. Kesän korvalla toivottavasti nämä marraskuiset nuorikotkin alkavat munia.

 
 

Tässä vielä oikealla oma joulutipumme Lantti, eikös hän olekin aivan selvästi kana? Ainakin valkoisen emon väritys toistuu aika tarkasti.


Kummityttönen täyttää kohtsillään kaksi vuotta ja sai lahjaksi vuosi sitten ommellun koiramekon, tuli ihan pikkuisen tehtyä silloin kasvunvaraa... Yhteissynttärijuhlia vietettiin meillä Mymmelin toiveesta herkutellen kaikella vaaleanpunaisella, kaulin elämäni ensimmäiset sokerikuorrutteet ja värjäsin voileipäkakun puolivahingossa punajuurella. Loppujen lopuksi sekin vahinko vaikutti ihan harkitulta.



Hip hei, siinä ne ovat. Siskon joulusukat! Kolmea erisävyistä seiskaveikkaa yhdistettynä, ohje Novitan sukkalehdestä. Kaikki langat olen värjännyt muutama vuosi sitten lupiinilla. Enkä malta olla vielä vilauttamatta tätä parin kilon kissaenergiaa joka hyökkäsi meille kolme viikkoa sitten. Vallattomat siskokset joista toinen osoittautuikin pojaksi... Pikimusta Piki ja Maikki-mies maitoparta. Nelivuotias vanha herramme meinaa välillä kyllästyä pentujen touhotukseen mutta muuten näiden karvakaverien kotiutuminen on sujunut mallikkaasti.


16.1.2015


Tervehdys talvikanalasta! Linnut (yhteensä 5 aikuista, kesäinen pikkukukko ei välittänyt tulla kuviin) ovat viettäneetä tässä kuuden neliön yksiössään kolme kuukautta ja aika mukavasti ovat pärjäilleet. Kirjahyllypesät on otettu käyttöön, orsillakin keikutaan mutta yöksi kaikki ahtautuvat mielellään tuonne vihreän hyllyn päälle ripirinnan.

Tapanina kuoriutunut sekarotuinen tipu (valkoisten Sussex-rouvien jälkeläinen) touhuaa tarmokkaana muiden joukossa ja ottaa lentospurtteja jo ylimmältä orrelta kanalan vastapäiseen nurkkaan. Penni on jälleen elementissään oikea kanaemo, kenenkään on turha yrittää tipun lähettyville.

Kalkkijalkapunkkiongelma (wau, mikä sana!) on pysynyt hallinnassa syksyisten kahden hoitokerran jälkeen mutta ihan kokonaan punkin jäljet eivät ole lintujen jaloista kadonneet. Keväällä taitaa olla edessä taas uusi lääkintäkierros. 

 

 Hankimme syksyllä lämpölampun, pienen juoma-automaatin sekä peltisen rehuautomaatin ja jokainen on osoittanut tarpeellisuutensa käytössä. Peltipömpelissä on tarjolla kauraa (munitusrehu laitetaan päivittäin ruokakuppiin koska se hieman paakkuuntuessaan tukkii automaattia). Lisäksi askartelin syksyllä keramiikassa kaatumattoman sorakupin  joka pysyykin pystyssä toisin kuin aiemmat kipposet. Syksyn hankintoihin kuului myös gritti (kiven ja simpukkarouheen sekoitus). Kesäajan kanat saivat syödä soraa ulkona ja sitä kannettiin aluksi sisällekin. Valkoisten rouvien pulmana oli kuitenkin jatkuvasti vetelät ulosteet, jotka kiinteytyivät selvästi vasta kun sora vaihdettiin grittiin. Kupukivillä on ilmeisen tärkeä rooli ruuansulatuksessa, ja ahkerasti leidit tyhjentävätkin kipon miltei päivittäin.. Talvipäivien iloksi nakkelen välillä ruokintapöydälle heinää, joka katoaa parempiin suihin alta aikayksikön ja aiheuttaa myös parvessa joka kerta ihastunutta pulputusta.

Munatilanne on tällä erää aika heikko, Penni alkaa munia taas toivottavasti kuukauden päästä tipun vartuttua. Valkoiset rouvat pitivät joulun alla munintatauon ja sulkasadon, joulun aikaan saimme parin viikon ajan munia mutta nyt on taas kaksi viikkoa ollut munarintamalla aivan hiljaista. Pidetään peukut pystyssä että tipusta kasvaa munija, muuten meillä on jo kaksi ylimääräistä kukkoa! Toisaalta se lähiliha-näkökulma oli mielessä jo kanoja harkittaessa, ja henkisesti olemme valmistautuneet mahdollisiin teurastuksiin. Ei se ihan houkuttelevin vaihtoehto silti ole kun kuitenkin noihin tirppohin tulee kiinnyttyä tahtomattaan...


3.1.2015


Leppoisaa vuoden alkua! Täällä on sellainen koiranilma että voin hyvällä omallatunnolla viettää hetken virtuaalitodellisuudessa. Joulu meni lupsakasti mutta äkkiä kotona. Uudenvuodenjuhlissa taas oli ihanasti sutinaa kuuden aikuisen ja tenavatusinan kesken.







Joulun alla iski armoton sienifiilis, niitä sitten värkkäilin sekä kotona että keramiikassa. Siskon joulusukat taas ovat edelleen kesken. Tuleekohan niistä sittenkin pääsiäislahja? Joulu oli kaikkiaan jotenkin erikoinen tänä vuonna. Tein ennakkoon kaiken mitä olin suunnitellut, mikään ei lässähtänyt eikä kärähtänyt. Keittiössä oli suorastaan omituisen hiljaista eikä kukaan roikkunut lahkeessa!

Iltapuhteina lueskelin kaksi käteen saman tuntuista mutta sisällöltään aika erilaista kirjaa, mielenkiintoisia kumpikin. Laukaisu oli aika huikea yhden illan elämys. Suosittelen lämpimästi, ei vie juurikaan aikaa mutta antaa paljon ajateltavaa.





Uuden vuoden traditioihin meillä kuuluu myös kuusen polttaminen, tyttöjä se ei juuri hätkähdytä mutta poikaset ovat itsekin aivan liekeissä oksien rätinästä. Tämänvuotinen puu sai kunnian palaa pönttöuunissa. Eilen tein lopulta hartaasti suunnitellun 2-vuotislahjan kummipojalle, ei se ihan syntymäpäiväksi perille ehdi mutta melkein. Kirjaimet leikkasin nahasta, se toi vähän tuoksua ja sormituntumaa tavallisiin hernepusseihin. Toivottavasti pääsemme vielä moikkaamaan synttäripoikaa ihan oikeastikin lähiviikkoina. Ylihuomenna olisi tässä taloudessa historian ensimmäiset pyjamapirskeet, siispä seuraavaksi nallekakkua ja kasvonaamioita kohti!