Sovitettiinhan niitä eilisiä ihan oikeastikin. Hyvin potkii!
27.3.2013
26.3.2013
Kangaslaatikoilla on taas sukelleltu, vuosia paikkaansa hakenut Nanson palatrikoo päätyi pipoiksi, tulipahan käytettyä. Aikuisten kokoisista euron kirppisfarkuista tuli pienimmälle parit lökäpöksyt siistimpään menoon, kaava Ottobren numerosta 4/2012. Koko 68 on ihan sopiva tälle viisikuiselle. Toisiin housuihin leikkasin kaukaa viisaasti hieman kasvunvaraa ja sihtailin farkkujen yksityiskohtia lahkeensuuhun. Toinen puntti vaikutti tämän takia alkuun liian paksulta ja meinasi alkaa koko juttu ahdistaa mutta ratkaisuksi leikkelin tylysti nurjalta kangaskerroksia vähemmäksi, lopputulos on mukavan notkea ja pehmeä.
Mukavaa pääsiäistä! Ensi viikolla palaamme vihdoin tietokoneaikaan.
Tunnisteet:
housut,
kierrätys,
lastenvaatteet,
ompelukset,
pipot
25.3.2013
Hilppa sai eilen synttärilahjaksi toivomansa nukenvaatteet, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. Nalle-lankaa kolmosen puikoilla, ohje kirjasta "Hauskat nukenvaatteet". Kirjan kokoluokituksessa keskikokoinen on näemmä hieman parusvauvanukelle ahdas, seuraavaksi täytyy kokeilla iso-merkinnällä varustettua mallia. Tuo beippari on muuten hassu kaveri, sen kasvoissa on koko ajan "jäätelösotkua" kun joutuu loikoilemaan lattialla. Meilläkö muka kylmä? Jospa reppana lämpiäisi nyt kun sai villaa ylle ja suunympäryskin pysyisi puhtaana.
16.3.2013
"Äiti, kato miten mahtavan emännän olen tehnyt! Tää on sellainen TOSI vanha mummo. Vähän niinkuin sinä."
Askarteleva ja oivalteleva 5-vuotias poikanen sai uudet lökäpöksyt kun entiset jäivät pieneksi. Ilman kaavaa, jämäpaloista. Meinasi ottaa voimille kun piti mitata jalkaa ja vyötäröä, onneksi ei sentään sovittaa tarvinnut! Itselleen tuo leikkeli ja kaahasi pöksyjä odottaessa saumurilla traktoripannan. Sitä saikin sitten kuvata ja ahkerassa käytössä on panta ollutkin. Otin salaa myös yhden kuvan housuista tositoimissa. Meillä on kyllä vaikea kuvata tällaisella hitaalla kameralla niin että kuvissa olisi se valittu sommitelma tai edes oikea määrä henkilöitä... Tietokoneeseen on kuulemma jo useampia uusia osia tilattu, jospa se siitä vielä virkoaa!
12.3.2013
Kangaslaatikoita penkoessa mieleni valtasi mieliteko päästä eroon epämääräisistä kernikankaista. Ikean palalöydöt ja vanhat Marimekot saivat uuden alun uimakasseina, paloista riitti yhteen isoon ja yhdeksään pienempään vedenpitävään kesäkassiin. Kyllä se sieltä tulee! Eilisilta menikin herkkuja maistellessa, huomasitteko Yhteishyvän ruokaliitteessä keväiset sitruunaleivonnaiset? Sokerileipurilla on pitkästä aikaa taas aikaa leipoa, meillä aloitettiin rahkapiirakalla ja muffinseilla. Lisääkin sitruunaohjeita on kuulemma tulossa verkkosivuille...
10.3.2013
Maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa ja tietokone se vain viihtyy korjaamolla. Pitää nyt tyytyä tällaisiin tablettiterveisiin. Hilppa sai toivomansa haalarin (kaava on oma muokkaus Ottobren haalarikaavoista) joka ylitti odotukset moninkertaisesti. Ompelun alkaminen tökki ja kankaat taistelivat asettumistaan vastaan, kissa repi kaavat ja söi reiän toiseen takakappaleeseen. Onneksi collegea tuli aikanaan tuotua Somerolta ihan reilu pala ja saimme uuden ehjän takalahkeen. Vanha metallivetoketju ihastutti itseäni ja kokeilin tehdä myös litteitä saumoja tehosteeksi, ei ehkä nappisuoritus mutta lapsi viihtyy asussaan ja sain uuden ihanan Verson puodin muisto-joustofroteenkin esille heti tuoreeltaan. Kohta sitten koulitaan taimia ja toivottavasti myös lataillaan oikeita kamerakuvia ehommalle tietokoneelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)