16.12.2011

Etulahjoja

Edelliseen vielä palaan sen verran että virkkasin nuo ikkunakoristeet 1,5mm koukulla ja ohje löytyi Suuri Käsityö -lehdestä (11-12/2011). Helppoakivaa, yhden tuollaisen isomman virkkaamiseen kului kolmisen varttia. Vielä ehtii monta!

Kudontapiiri jäi jo viime viikolla joululomalle, sain luoda viimeisillä tunneilla itsekseni loimen villapeitteeseen (tarkoitus olisi kutoa kasvivärjättyjä lankoja tähän) ja opettaja antoi läksyksi käydä loman aikana niisimässä samaiset 600 lankaa. Puolet sain maanantaina parin tunnin istunnolla valmiiksi, loput odottavat vielä tekijäänsä.


Pikkujoulut ja puurojuhlat ovat olleet enemmän kuin paikallaan kuraisen arjen vastapainoksi!




Kotona on ihasteltu koko viikko reippaita raksamiehiä jotka nilkkojaan myöten lillivellissä vaatettavat torppaa. Olisikin ollut näyttäväää jättää ulkoseinät hirrelle, laitetaan nyt käytännön syistä kuitenkin tuulensuojaa seiniin ja laudat päälle sadetakiksi.




Eilen paukahtivat pihaan myös kuumeisesti odotetut lattialaudat. Kaikki 85 neliömetriä saatiin kahteen pekkaan illalla ikkunasta sisälle, nyt ei muuta kuin asennushommiin! Nähtäväksi jää onnistuiko lattian oikaisu vai saadaankohan vinttiin mäkiautorata?


 Tuo meidän työssäkäyvä on mahtanut olla kilttinä töissä(kin) kun lahjapaketista paljastui paitsi Taika -astioita neljälle, iso villainen huopa Pohjanmaalta sekä se perinteinen kuumavesipullo josta olen haaveillut vaan en ole saanut hankituksi. Kelpaa tässä lämmitellä lenssut loitolle vielä ennen aattoa!


5 kommenttia:

  1. Projektia riittää! Ihanat lapsukaiset pituusjärjestyksessä.
    ¨ritva¨

    VastaaPoista
  2. Onpas siellä puuhakasta! Hienolta näyttää talo hirsissään, mutta parempi varmaan näillä keleillä on suojata talovanhuskin. Hienoja lahjoja on sokerileipurikin saanut, työpaikan lahjojen valitsijalla on melkoisen hyvä maku.
    Vähän täällä jo viherrän, kun villapeittoprojektisi ottaa alkuaskeleita, siitä tulee varmana upea!

    VastaaPoista
  3. Ohh miten tunnelmalliset kuvat!!! Minulla on samankuosinen iso sininen peltirasia kun Teidän mukit, kaunis!!! Ja huhhh mikä homma se kudonnassa, ei oikein tajua mitään, mutta kärsivallisuutta/hyviä hermoja kai vaati...

    VastaaPoista
  4. hirret on kyl hienoja mut ehkä tarkenette nyt paremmin talvella vanhassa talossa. Mekin ollaa eletty vihreessä talossa aika kauan.. laitettu kans vähä lämmikettä vanhalle talolle =) nyt onneks alkaa olee ulkovuori valmis..
    Voimia remppaan!
    -Ansku-

    VastaaPoista
  5. Kyllä on ollut taas niin ihania postauksia ja kuvia! Olisi myös ihana päästä kutomaan, jos siinä olisi vaikka ensi vuodelle toive.

    VastaaPoista