16.2.2013




Tervehdys synttäriputkesta. Tämäkin kakku onnistui ihan helposti Kotivinkin ohjeilla, olen aivan ihastunut niihin. Ei enää tuskanhikeä eikä vaivannäköä! Keittiössä minua piristävät myös kaksi uutta kaveria, teerobotti (kiitos diilereille!) ja postinsäilytin (kiitos Saara!). Hedelmät muuttivat ruttuiseen paperipussiin ja nyt on pari muutakin sopivaa säkkiä katsottuna, ajattelin lakata niistä säilytyskoreja. Hedelmäkori saa minun mielestäni jäädä kemikaalivapaaksi, ainakin sisäpuolelta. Sormustin ja Sorkkarauta -kirjassa näihin pahvikoreihin oli ihan oikea ohje tarjolla, mummun kirjasta taannoin anastin ajatuksen.




Huomenna tapaamme ensi kertaa uuden kummipoikasen jota aion lahjoa aivan liian suurilla junasukilla. Vuosia kului tätä mallia aikoessa mutta neuloessa vain muutama hassu iltapuhde. Kannattaisi ihan selvästi aikoa vähemmän ja ryhtyä enemmän. Villi kolli ja toimeliaat tenavat taitavat onneksi sen ryhtymispuolen, olkkarissa majaileva orkidearukka on syöksynyt tällä viikolla jo kahdesti pää edellä kanveesiin. Viimeisetkin kukat irtosivat mutta en tahtoisi luovuttaa vielä, pidän niin tuosta rottinkisesta kukkapylväästä. Kootaan siis sirpaleet ja katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan.



22 kommenttia:

  1. Kiitti kakkuvinkistä. Meilläkin on synttärit tulossa. En ole minäkään mikään kakunleipoja ja koristelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat minusta täydellisiä ohjeita, kostutuksen määrästä lähtien!

      Poista
  2. Mukavia kuulumisia. Minäkin lakkasin paperipuseeja samaisella ohjeella, mutten ole vielä keksinyt mitä niissä säilyttäisin :O)

    VastaaPoista
  3. Voi orkidea-parka! Täällä samoja kokenut yksilö, jolta mm. revitty lehtiä keskeltä kahtia: tuli useampi lehti katsos. Tosi kivannäköinen kakku ja söpöt lasit. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla on aina näitä ennakkoluulotomia kokeiluja :D

      Poista
  4. Nam, kakkua. Onnitteluja vaan sinne synttäriputkeen, olisinkin hyvin ehtinyt mukaan pippaloihin :) Tehän ootte ihan kummiputkessa nyt, kun ei vaan käy liian rankaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olisit! Kummitteluhan on ihanaa, meillä ei todellakaan ole vielä ruuhkaksi asti näitä kummilapsia kun tämä pienokainen oli kolmas.

      Poista
  5. Nyt on pakko kertoa, että näin viime yönä unta sinusta ja teidän perheestä. Se oli sinänsä ihan hassua, koska enhän tunne sinua yhtään. Kuitenkin kävin teillä kylässä pariinkin kertaan viime yönä! :) Perheenne oli luultavasti aivan erilainen, samoin kotinne, kuin todellisuudessa, mutta mukavaa meillä kuitenkin oli. Kaikenlaista voi tapahtua unimaailmassa. Ja kai tämä tarkoittaa sitä, että minusta on mukava lukea blogiasi ja koen jonkinlaista sukulaissieluisuutta sitä kautta.

    Pitäisiköhän minunkin muutta junasukkahaikailu teoksi? Nyt voisi olla sopiva kohdekin tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olipa hauska aamun aloitus lukea tämä kommenttisi :) Kiitos! Kokeilehan nyt ihmeessä junasukan tekoa.

      Poista
  6. Onnitteluja sinne synttärisankareille! Ihana keväästä muistuttava kakku, hauska idea! Ja junasukat on kyllä hyvät käytössä ja hauskan näköiset, joten kannattaa kyllä pari iltaa ahertaa niiden parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kevätmieltä meinaa pukata lumisateesta huolimatta, piti yksi multapussikin perjantaina raahata kaupasta kotiin.

      Poista
  7. Onnea synttärisankareille, kakku on valloittava ja sukat todella hienot. Oikein käytännölliset kyllä ovat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä itsellämme ei ole vielä yhtään paria noita junasukkia. Saankohan ikinä omille aikaiseksi...

      Poista
  8. Hauskat kakkukoristeet! :) Ja junasukat on kyllä ihan parhaat vauvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lapset pitivät kovasti koristeista ja eskarilainen askartelikin kukkien terälehdet melkein itsekseen.

      Poista
  9. Kakku oli ihan supermaittavaa ja juhlat mukavan rennot!
    Hyvä ideä tuo hedelmäpussi -ritva-

    VastaaPoista
  10. Kiitos kun pääsit mukaan, poikanen oli murheissaan eilen koko automatkan kun ei voinut koota legojaan. Tänään on onneksi täysi rakentelupäivä luvassa!

    VastaaPoista
  11. Kiva nähdä, että säilytin tuli perille. :)

    Onnittelut synttärisankareille! Junasukat on ihania. Meidän pienellä niitä on paljon, äitini kutomia.

    VastaaPoista
  12. Tutun kuuloista, synttäriputki :-) Me jo selvittiin sinne loppupäähän.

    Junasukat on aivan verrattomia. Tosiaan nopsia kutoa ja käytännöllisiä käyttäjillä.
    Olen itse kutonut viimeaikoina 32s ja puikoilla nro3, tulee sellaisia vauvakokoisia paremmin.

    VastaaPoista
  13. Tulin kertomaan, että tänään vietetään tekemäsi IHANAN punaisen kukkaron eläkkeellepääsyjuhlia. http://unelia.blogspot.fi/2013/02/kukkaro.html

    VastaaPoista
  14. Kiitos Saara, rva vaaksanheimo ja unisukka. Pistänkin korvan taakse tuon sukkavinkin. Mukava kuulla vanhojen töiden kuulumisia näin vuosien jälkeen! :)

    VastaaPoista