5.4.2011


Ostin alkuvuodesta Hyvinkäällä käydessä Kangastukun palalaarista petroolia Nanson trikoota. Letkeää ja notkeaa, rasittavuuteen asti käsitellessä mutta käytössä kivaa kuin mikä. Elmalle muokkasin peruspaitakaavasta hihan pyöriötä korkeammaksi ja poimutin hieman sekä lisäsin senttejä helmaan ja hihoihin. Ylipitkät hihat ovat nyt suosiossa ja ovathan ne käytännöllisetkin. Kakkupaperilla painettu seulakokeilu pääsi  pienten pyörittelyjen päätteeksi tunikan taskuksi kun oli niin sopiva muodoltaan. Muuten tuo trikoo kului tylsiin t-paitoihin ja alushousuihin. Tosi miellyttävää laatua, saatan käydä tonkimassa nansolaaria toistekin.


Arvatkaas mitä ostin? Eihän näitä voinut vastustaa. Ompelu sujui yks'kaks' mutta ahnehdin sieniin aika pienet täyttöaukot ja Mymmelin kanssa täytettiinkin näitä aika monena iltapuhteena. Meille on johkaantunut suvun perintönä melkoinen kasa vanulevyn paloja ja mikäs yksivuotiaasta olisi mukavampaa kuin repiminen. Luvalla!



Käpyilin harjoituksen vuoksi pari etanaa, valkoinen ihan ohjeen mukaan ja vihreä hieman yksinkertaistaen. Molemmat on tehty virkkauslangoista, yhdellä sukkulalla ja kerälangalla. Lattialauta on 95mm leveä, pienempi etana taitaa olla viisisenttinen.

Eilen herkuteltiin Elman valmistamalla uunijäätelöllä. En ollutkaan moista herkkua ennen maistanut. Voisi olla mainiota kesänamia oman maan marjoilla täytettynä.





Rahtasin viime viikolla mummulasta puoli kiloa solmuista purkulankaa kun kerran vahvuus ja väri olivat takkiprojektiin passelit. Pääteltävää riittää kuin paremmassakin kirjoneuleessa!

11 kommenttia:

  1. Hauskat nuo sienet ja ihaniaihania etanoita!

    VastaaPoista
  2. Nuo sienet on niin ihanat, oon himoinnut niitä itsellenikin. Ja paita näyttää supermukavalta, varmasti ihana päällä. Täytyypä käydä Kangastukussa penkomassa seuraavan kerran kun ohi ajaa.

    Sulla on ihana blogi, olen sitä hiljaisesti seurannut tovin. Ja jään kyllä seuraamaankin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista :)

    Minunkin tyttäreni on Elma, harvoin törmää saman nimisiin lapsukaisiin :)

    VastaaPoista
  4. Ihana sininen mekkonen upealla taskulla! Sienet ovat kauniit!

    VastaaPoista
  5. Ihania puuhia teillä! Sienet on hauskat ja etanat näyttää siron tyttömäisiltä. Ajattelitko ommella ne johonkin kiinni?

    VastaaPoista
  6. Etana, etana näytä sarves, tänään on kyllä pouta! Suloisia nuo koti selässä kulkevat otukset noin käpyiltyinä.

    VastaaPoista
  7. Hieno kakkupaperitasku, mainio herkkujen säilömiseen ;)

    VastaaPoista
  8. Mageet sienet korissa :-) Ja etana elli, kannolla kelli, katseli kuuta, aatteli kaikkea muuta, laulelen täällä ;-) Kyllä olet taitava!

    VastaaPoista
  9. Upea tuo Elmumurun tunika! Kyllä on nyt kummitäti kateellisena :)

    VastaaPoista
  10. Komppaan nanson hyvää laatua! Onneksi mulla on vakimesta, mistä saan niitä kahdesti vuodessa. :)
    t. Riikka

    VastaaPoista
  11. ihana tuo paituli, kiva väriki :)

    VastaaPoista