25.3.2012

Arvonta


Keikkuva kevät heitti taas lunta niskaan mutta mitäs me pienistä, ensimmäiset innokkaat kurkottelevat keltaisena kuin taustansa Kämärän pellot. On ihan oiva aika laittaa keväinen  5-vuotisarvonta pystyyn. Osallistumisaikaa on yhtä paljon kuin tätä maaliskuutakin eli lauantaihin 31.3.2012. Vanhaan malliin mukaan pääsee ilmaisemalla halukkuutensa tämän kirjoituksen kommenteissa. Onnea matkaan!


Palkintona on moneen menoon sopiva mustavalkoinen kauppakassi, kevätsiivoukseen (toivottavasti inspiroivat) neulottu bamburätti sekä itsepäisten tummentumien poistoon virkattu tiskikukkanen. Kun siivous on tehty ja ostoksilla käyty, saa voittaja ihan luvan takaa rentoutua pääsiäsiaskartelujen parissa. 100g pääsiäisen väristä huovutusvillaa on siis myöskin sujautettu kassiin. Jos vielä käy niin mukavasti että arvonnan voittajalla on kommentissaan linkki blogiin josta voin tarkemmin vakoilla harrastuksia ja mieltymyksiä, laitan mukaan pienen ylimääräisen kangas-, lanka- tai tarvikeyllätyksen.


Opistolla on tyhjennelty puita ja sain poppanakassini ommeltua. Vuoriksi laitoin vanhaa Muija -pöytäliinaa, oikeastaan vuorikankaasta lähti syksyllä koko ajatus kassin toteutukseen.


Sidoksena poppanassa oli ruusukas (nelivartinen) ja halusin kokeilla kuvion tekoa neliön muotoon kankaan keskelle. Tarkkana sai olla minkä lankojen raosta sukkulaa pujottaa mutta pysyihän se kuvion reuna sitten suorana kun alkuun päästiin. Sama neliö löytyy kassin kummaltakin puolelta. Ei mahda mitään mutta tämä koko ja malli toivat heti mieleen sen yhden ja tietyn, papan vanhan pelisaunakassin. Mankelintuoksuinen pyyheliina ja Sunlight vaan kyytiin ja menoksi!


Sisälle laitoin taskun puhelinta varten, tai mahtuuhan tuohon se saippuakin ihan mainiosti. Pohjalla on pahvi ja tilaa riittää, yleensähän ne kassit ovat aina liian pieniä. Laitoin mustat sangat kun loimikin oli musta mutta taisin paukuttaa turhankin tiukan kankaan, eipä ne loimilangat tuolta juuri loista.




Eilen teki mieli vähän ommella ja silppusin Tukholman tuliaisista puolen metrin palan. Tuli taas yksi Ottobren hihaton nettipaita ja sen muunnos.





P.S. Sain Mymmeliltä hurjan synttärilahjan, heitettiin vaipat nurkkaan! Pidetään peukkuja että innostus on pysyvää sorttia, kolmatta päivää mennään jo housut jalassa.

104 kommenttia:

  1. Aivan ihana, ihana, ihana on tuo poppanakassisi!

    Onnea 5-vuotiaalle blogille! Ilmoittaudun arvontaan linkin kera, kottby.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Poppanakassi on tosiaan ihana. Jos en ihan väärin muista, mulla on pienenä ollut tuosta vuorikankaasta essumekko. Mulla oli ruskeakuvioinen ja serkkutytöillä punakuvioiset.

    Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana kassi! Pirteän kesäisiä sieniä myös.

    Arvontaan osallistun ehdottomasti. Blogini tiedätkin. :-)
    http://vakerryksia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Onneva, ONNEVA 5v-blogille! Arvontapalkinto on niin ihgu, että ilmottaudun mukaan minäkin! :O)

    VastaaPoista
  5. Onnea ihanalle blogille! Pitkään olen ollut matkustajana ja lueskellut ja inspiroitunut tekeleistä ja kuvista. Kertakaikkisen ihana mekko viimeisessä kuvassa!
    Osallistun arvontaan ilomielin. :)

    VastaaPoista
  6. Onnea blogille! Mukana arvonnassa loikkien ja pomppien! (Ja tässä linkki blogiini mahdollisia vakoiluja varten... :) http://hupula.blogspot.com/)

    VastaaPoista
  7. Hyvä Mymmeli! Pitäisköhän mainostaa meidän tytölle, jospa vaikka ottaisi oppia :) Ja kivan pirteää sienikangastakin...

    Osallistun arvontaan tietysti. Onhan mulla blogikin mutta niin huonosti päivittyvä etten kehtaa suoraa linkkiä laittaa :D

    VastaaPoista
  8. Ihanan poppanakassin olet tehnyt! :)

    Arvonnassa tietenkin mukana. :) http://www.mesimarjantie.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Onnea blogille!! Mukana arvonnassa. Tässä linkki blogiini mahdollisia vakoiluja varten..http://sinttu.vuodatus.net

    VastaaPoista
  10. Onnea blogille ja Mymmelille! ;) Poppanakassi on hurjan nätti!
    Osallistun arvontaan myös!! :D ....ja tuo sienikangaskin vielä....

    VastaaPoista
  11. onnea! osallistun arvontaan. blogini löytyy http://terapiahuone.blogspot.com miten noi kokomerkinnät on tehty ?

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti mukana! :) Vaikka en arvonnoissa ole tähän mennessä muuta saanut, kuin 8-vuotiaana pitsiliinan... :)

    VastaaPoista
  13. Osallistun arvontaan! Ja oi tuota muija-laukkua - IHANA!!

    VastaaPoista
  14. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Ja kerrassaan pirteitä ja taas niin siististi ommeltuja lastenvaatteita. Mukana myös arvonnassa, tietenkin. :)

    VastaaPoista
  15. Keväiset onnittelut! Ja ihanaa palkintoa tavoittelemaan...!

    VastaaPoista
  16. Hep, mukana arvonnassa! Onnittelut kivasta blogista ja mielettömän hienosta kassista!

    VastaaPoista
  17. Onnea blogille! Ihana arvonta, osallistun. :)

    -Tilda

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa! Ihana kassi!! :)

    blogin os. on http://pompannappi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa!
    http://pompulat.blogspot.com
    Vastavuoroisesti saa käydä osallistumassa arvauskisaan :D

    VastaaPoista
  20. Osallistun mielelläni, sillä seurailen kovasti blogiasi, vaikka liian harvoin tulee kommentoitua. Itsekin pidän käsitöistä ja kaiken uuden kokeilemisesta ja niitä löytyykin täältä: http://hiiruska.blogspot.com/

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa! Tosi mukava palkinto =)

    VastaaPoista
  22. Onnea 5-vuotiaalle!
    Mukaan arvontaan ihanaa palkintoa tavoittelemaan...

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa ja minun blogissa oletkin vieraillut jo useamman vuoden ajan :)Mutta kylläpä onkin pirteät sienet! Minullakin on tuota puolen metrin pätkä kaapissa, mukavan tuntoista kangasta.

    VastaaPoista
  24. Ah, ihana poppanakassi! Olen aina pitänyt tuosta Muija-kankaasta ja jotenkin se sopii tuon poppanakassin sisuksiin täydellisesti, oi. Arvontaankin ilomielin osallistun.

    VastaaPoista
  25. Onnea viidenvanhalle! Blogisi on aivan mahtava, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  26. Onnea viisiveelle! Ja blogi löytyy http://tuinkutomo.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa. Ihana palkinto ja ihanan kassin olet itsellesi tehnyt :) Ja tyttö, niin suloinen.

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Hei! Täällä olisi myös yksi arvontaan osallistuja! En ole tainnut ennen kommentoidakaan blogiisi, vaikka olen lukijana jo jonkin aikaa ollut. ;)

    Vielä tähän loppuun; aivan upea tuo poppanakassi!

    http://sannama.blogspot.com

    VastaaPoista
  30. Mukana! :) http://marellina.blogspot.com

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea 5vuotiaalle blogille! Todella ihana kassi, ja myös kärpässieni-vaatteet syötävän suloisia! Sinulla on aina niin kauniita kuvia, että mieli lepää :)

    VastaaPoista
  32. Hei!
    Itse en pidä blogia mutta harvoja ja valittuja luen säännöllisesti. Arvostan elämänasennettasi ja kauniita kuvia. Odotan kovasti aina päivityksiäsi ja nyt siis jännitetään arvontaa.
    -Sanna-

    VastaaPoista
  33. Ihanaa, kun vielä/taas/edelleen kudotaan poppanaa!! Vanhan "kutojan" sydän niin tykkää :D Ja houkuttelevan arvonnan laitoit pystyyn! Täytyyhän mun ängetä itseni siihen mukaan!!

    VastaaPoista
  34. Kylläpä tuli hyvä ja keväinen mieli tästä postauksesta. Sellainen Martta Tuunaa - olo, tekee mieli ripustaa verhoja ja kiillottaa tiskipöytä!

    VastaaPoista
  35. Onnea viis vuotiaalle ja pitkää ikää! Lupaan siivota jos voitan arpajaiset :)

    Kaikkea kaunista olet taas tehnyt. Ihailen.

    VastaaPoista
  36. Mukana ihanan blogin ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  37. Onnittelut! Arvonnassa mukana :) Upea poppanakassi!

    VastaaPoista
  38. Kaunis ja huolella taitavasti toteutettu kassi. Taas kerran täytyy ihailla sinun kädentaitoasi. Välillä harmittaa, ettei kädentaidoilla elätä pientä eikä suurtakaan perhettä, olisi ihana saada elantonsa näitä kädentöitä tekemällä. En mie vieläkään ole saanut sitä omaa "palstaviljelmää " tänne tietsikalle, mutta ois kiva olla mieluusti arvonnassa mukana.
    Terveisin A-täti Rantakadulta.

    VastaaPoista
  39. Ilmoittaudun kanssa mukaan arvontaan! Ihana! : )

    VastaaPoista
  40. Mukaan mukaan mukaan! -tuula-

    VastaaPoista
  41. Onnea 5v! Ja Mymmelilta ihana lahja! Laukku on tosi kaunis ja kuvat hurmaavia. arvonnassa mukana tietysti.

    VastaaPoista
  42. Viis vuotta, huhhuh! Pitkä aika blogimaailmassa. Onnea!

    VastaaPoista
  43. mukana ollaan! ja onnea "ikivanhalle" blogille :)

    VastaaPoista
  44. Onnea blogille! Ihana poppanakassin olet tehnyt ja miten suloinen mekko. Arvonnassa mukana. T: Pirjo
    http://violettiajavillalankaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  45. Mukana minäkin!

    http://taaeioomunelama.blogspot.com/

    VastaaPoista
  46. Ihana kassi! Ihan täydellinen! Ja Mymmeliltä hienoa edistystä. Täältä myöhästyneet synttärionnittelut, me ollaan täällä riehuttu puuhommien parissa ja kaikki muu on vaipunut unholaan...

    VastaaPoista
  47. Osallistun!
    Sulla on kiva blogi, jota luen ihan säännöllisesti, joo ilman kommentointia :D

    VastaaPoista
  48. Jawohl, osallistun, kiitos suloisaan arvontaasi! Blogivinkki on lyyrisiä arkikarheuksia murusteleva Mustat piparit mustatpiparit.blogspot.com.
    Parahin terveisin Minna

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa, lukijasi RiikkaKP
    ps. tiskiräteille olis ainakin täällä käyttöä... ;)

    VastaaPoista
  50. Mukana tottakai. Kassi on tosi hieno!

    VastaaPoista
  51. Mukana tottakai, erityisesti tuo kauppakassi näyttää mukavalle.

    VastaaPoista
  52. heippahei,
    hyvää syntymäpäivää! :)
    mukana arvonnassa. :)
    Hanna

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa, erityisesti bamburätti olisi tarpeen omat alkavat olla jo hajoamispisteessä :) Oma blogi lötyy sadunkotona.blogspot.com

    VastaaPoista
  54. Onnea!!

    Mukaan arvontaan tahtoo hän.

    Blogivinkiksi omani: sulosointula.blogspot.com ;-)

    VastaaPoista
  55. Ihana lämminhenkinen palkinto! Sopii tyyliisi:)
    Tämän tahtoisin voittaa, mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  56. onnea kivalle blogille! Ja tottakai mukana arvonnassa =)
    -Ansku-

    VastaaPoista
  57. Onnea viisivuotiaalle! Ihana blogi, olen jonkun aikaa jo käynyt säännöllisesti lukemassa vaikka en ole tainnut kommenttia vielä jättää.
    Mutta nyt on niin ihana arvonta että pakko on osallistua!
    Oma blogi löytyy täältä: http://kotipesa.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  58. Onnea 5-vuotiaalle! Ehana palkinto luvassa jollekkin!

    VastaaPoista
  59. Kiva postaus jälleen! Ihania juttuja osaat tehdä :)
    Osallistun myös arvontaan....:)

    t: viljonkka

    VastaaPoista
  60. Mä niiin toivon voittavani! Toi kauppakassi on inspiroinut mua siitä asti, kun sen esittelit. Mistä mahtaa tuo talokangas olla peräisin?

    Puikkopirkko

    VastaaPoista
  61. Ihastuttava poppanakassi! Löysin blogisi joitakin viikkoja sitten, ja ekasta lukukerrasta lähtien olen täällä lähes päivittäin käynyt.. Mukana arvonnassa ü.

    VastaaPoista
  62. Tämän arvonnan toivoisi totisesti voittavansa! Kiva poppanakassi. Meillä on poppanakassit olleet vuosia kauppakasseina, ovat tukevia ja kestäviä.

    VastaaPoista
  63. Mukana arvonnassa. Ihana on tuo poppanakassi.

    VastaaPoista
  64. Osallistun arvontaan ehdottomasti.

    Tuo poppanakassi on hienoin näkemäni! Meilläkin on vaipattomuutta ilmassa. Pidän peukkuja kummankin tytön puolesta!

    VastaaPoista
  65. Onnea! Ja hienoa Mymmeli! :)
    Ja toki mukana upeassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  66. Mukana arvonnassa, totta kai! +Pupuna+

    VastaaPoista
  67. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Mukana arvonnassa minäkin.

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa!

    Onnea blogille!

    VastaaPoista
  69. Minäki haluan mukaan:)
    .riikka.

    VastaaPoista
  70. Hei vaan!
    Seuraan kivaa blogiasi päivittäin, mutta olen itse yhä blogiton. Kommentoimalla haluan ilmaista olevani yksi monista lukijoistasi ;)
    Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  71. Onnittelut 5-vuotiaalle blogille! Mukana arvonnassa, tosi ihana palkinto!

    VastaaPoista
  72. Onnea! Mukana ihanassa arvonnassa!

    Mielettömän hieno poppanakassi!

    VastaaPoista
  73. Mukana arvonnassa! Huippuhieno kassi!

    VastaaPoista
  74. Todella upea kassi!! Tahtoo myös kangaspuut!!! Ja onnea blogi-synttäreiden johdosta :-) Sun juttuja on niin kiva lueskella!

    VastaaPoista
  75. minäkin mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  76. Poppanakassi on ihan mahtava. Tän jälkeen on kyl ehkä pakko mennä johonki maton(kassin)paukuttamiskurssille. =) Mukana arvonnassa ehottomasti.
    http://tiutautilitalitittan.blogspot.com/

    VastaaPoista
  77. Kiitos inspiroivasta blogista! Pittää täältä käyä hakkeen aina itellekki ideoita, tosin monesti jään liikaa ihaileen kättes töitä ja omat jää vähemmälle.. :)

    Arvonnassa mukana SiniI

    VastaaPoista
  78. Minäkin osallistuisin! Onnittelut blogille!

    VastaaPoista
  79. Oi miten hieno laukku! Osallistun arvontaan, totta kai!

    VastaaPoista
  80. Onnea blogille! Mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  81. Hiphei ja onnea viisivuotiaalle, ei muuta kuin mukaan vaan! :)

    VastaaPoista
  82. Kai määkin saan osallistua? Ainakin kovasti haluan...
    Onnea Mymmelin saavutukselle!
    - ritva -
    ps. upeita ompeluksia taas

    VastaaPoista
  83. Onnea kivalle blogillesi. Meinasi vallan mennä tää ohi, kiitos google readerin... toisesta blogista tulin tänne sillä oma listani ei ollu jostain syystä päivittäny sua. Mukana ehottomasti ku on noin kiva palakintoki.

    VastaaPoista
  84. Onnittelut viis vee blogille ja sen taitavalle äidille!
    Kassi on täydellinen.
    Hienoa Mymmeli.
    Minä ehdin vaipoista postata, meni päivä(?) niin pieni ilmoitti ettei tarvi...
    Nyt kipitellään potalle kovaa kyytiä ettei kissapöksyt vaan kastu :-)

    VastaaPoista
  85. Onnea 5v blogillesi. Mukaan arvontaan. :)

    VastaaPoista
  86. Arvonnassa mukana mattimyöhäisen'.
    valkoinenleinikki.blogspot.com on osoitteeni

    VastaaPoista
  87. Lupaan pitää peukkuja Mymmelin innostukselle :) Meille toivotaan samaa innostusta ;D
    Osallistun arvontaan. Leeaahonen@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Olen myös ilmoittautumassa mukavaan arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  89. Viisi vuotta on huikean hieno saavutus, onnea !
    Ilmoittaudun myös arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  90. Mukana arvonnassa. -eeva-

    VastaaPoista
  91. Mukana arvonnassa minäkin, kyllä viittä vuotta blogimaailmassa pitää ehdottomasti juhlistaa !

    VastaaPoista
  92. Ihana tatti-tunika! Osallistun arvontaan minäkin!

    VastaaPoista
  93. Viisi vuotta on kyllä juhlan arvoinen juttu, eli minäkin ilmoittaudun arvontaan.

    VastaaPoista
  94. Wow, 5 vuotta on hieno saavutus. Onnea !
    Tuo huovutuslanka on muuten todellakin kevään ja pääsiäisen värinen. Voi mitä kaikkea siitä voisikaan tehdä...

    VastaaPoista
  95. Aivan huippu tuo kassi muijineen! Niinkuin kaikki muukin tässä blogissa.
    allihaahka.blogspot.com

    VastaaPoista
  96. Arvonnassa mukana. Onnea 5 vuoden taipaleesta!

    VastaaPoista