11.3.2012


Meitä suosi onnetar Marjuskan arvonnassa ja saimme mekon ihanasta Metsolan raitajoustofroteesta. Mymmeli on ikionnellinen taskuista joihin voi keräillä kolikoita ja hiuspinnejä. Meillä asuu nykyään myös melkoinen kassialma, kaikki potentiaaliset ripustuspaikat on täytetty hienosti lajitelluilla ja pieniin kasseihin pakatuilla tavarakokoelmilla. Siivouspäivä on todellinen kurkistus 2-vuotiaan sielunmaisemaan!


Jaana kävi virkistämässä meitä toipilaita viikolla ja pidimme siinä pienet painajaiset päiväpuuhien ohella. Nyt pitäisi enää saumuroida nuo pitsikuvioidut tiskirätit ja ommella muistakin painotuotteista jotain päällepantavaa. Ommellut olen niiden sijasta muutaman kauppakassin, kankaat ihan uusia kerran Ikean palakorista haalittuja ja kaavana se paras eli muovikassi. Kokeilin nyt peittää pohjasauman saumanvarat vinonauhalla kun aiempiin tekemäni pussisauma tahtoi aiheuttaa luvattoman paljon kurttuja lukuisiin kangaskerroksiin.




Vintissä voi muuten käydä jo fiinisti ovesta huoneeseen ja kurkistaa sitten ikkunasta porraskäytävään. Jokohan ne sähkärit ensi viikolla ehtisivät?


Olen nyt päättänyt voittaa pilaantumisen pelkoni mitä kananmuniin tulee ja säilyttää muutamia aina keittiön pöydällä. Tottahan se onkin näin viikon kokemuksen perusteella että on tosi kiva alkaa leipoa kun aineet ovat jo valmiiksi sopivan lämpöisiä. Useimmiten sitäpaitsi meillä tuo kulho on tyhjä, eihän ne mihinkään siinä ehdi pilaantua kun joku jo sai päähänsä tehdä pullaa.



 
P.S. Paikallinen lankakauppa myi Idéna Silkegarnia 2€/kerä. Kotiutin kaikki kahdeksan ja olen iloinen.


15 kommenttia:

  1. Voi miten söpö tyttö ja raitamekko tuossa ekassa kuvassa :) Ja nuo kassit, siis tyylikkäitä. Minulla on venynyt ikuisuusprojektiksi kassien ompelu. Kankaita ois mutta tekijä on näköjään saamaton :(

    VastaaPoista
  2. Moi! Seurasin Marjuskan jälkiä blogiisi. Viihdyin niin hyvin että nyt iski ahdistus: Olen nyt vuoden verran ollut töissä ja kaikki tämä ihanuus, mitä blogissasi kuvaat, on jäänyt taakse. Viikonloppuna ehkä ehtii leipomaan, yksi työ on puikoilla kuukausia ja ompelukone pölyttyy. Ja korkeintaan jotain dekkaria tulee luetuksi. Nauti ihanasta elämästäsi!

    VastaaPoista
  3. Hei mahtavan näköistä pitsiä! Mistä sabluunat?

    VastaaPoista
  4. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä painokuosista syntyy :) Hienon mekon on Mymmeli saanut, tuota kaavaa täytyy itsekkin kokeilla :)

    VastaaPoista
  5. tuo silkegarn on ihanaa, mie hamstrasin pari vuotta sitten tän mei paikallisen kangaskaupan jämäkerät halvalla hinnalla ja niistä on tullut mm ihana huivi, liivi lapsille ja pari norjalaista myssyä. Just tuota väriä! Hyvä löytö. Ja noita muovikassikasseja en oo vieläkään saanut tehtyä! pitäispä kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Kivat kassit! Minun pitäisi ommella pojille luistinkassti, kun ainakaan vielä ei ole tarvetta isoille jääkiekkovarustekasseille. Olisko ideaa kassin malliksi? Yhtenä mietin tuota muovipussimallia, kun nytkin kuljettavat luistimensa usein muovipusseissa.

    VastaaPoista
  7. Kauniin mekon voititte. Mä leikkasin ja vähän jo ompelinkin eilen juuri tuota tunikaa tai mekkoa. Meillä on samanlainen kassialma asustelemassa.

    VastaaPoista
  8. Ihana Mekko ja sopii hyvin Mymmelille. Ja hän on oikea nainen koska rakastaa laukkuja!
    - ritva -

    VastaaPoista
  9. Kivoja kasseja! Ja kaikkea muutakin ihanaa :)

    VastaaPoista
  10. Hei, mun readeri ei oo ilmottanu tällasta päivitystä. Melkeen meni ohi. huhhuh. Kerrankin mä kerkesin saada jonkun tuotteen valmiiksi ennen sua:) Ja hyvin on väri pysynyt rättiä käytettäessä, vaikka unohdinkin pestä sen kankaan ensin. Mymmeli näyttää ihanalta uudessa mekossaan ja yläkerta on kurkistusluukkuineen melko mainio.

    VastaaPoista
  11. Onnea arvontavoitosta! Raitatunika sopii niin hyvin Mymmelille :O) Kassialma aika on nauruhermoja kutkuttavaa. Ja kesällä löytyy lasten taskuista vaikka mitä erilaisia aarteita. Niistä tavaroista ei aikuinen välttämättä aarretta näe :O)
    Kangasmuovikassit ois kivat. Täytyykin kaivaa kangaspinoa....

    VastaaPoista
  12. Hauskannäköisiä painatuksia. Ja tyylikkäitä kauppakasseja!

    VastaaPoista
  13. Kiitos silmänilosta taas! Ihania juttuja siellä.

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja kuvakulmia. P.S. tiesitkö että kun munan upottaa veteen niin selviää onko se tuore vai pilaantunut? Pilaantuneet nousevat veden pinnalle. Kauniita kevätpäiviä Villapadan äärelle!

    VastaaPoista
  15. Kylläpäs näyttää hyvältä tuo tunika Mymmelillä. Mukavaa että siitä tuli noin passeli. Sitä kun tahtoo jännittää että tuliko sopiva kun muille tekee. :-)
    Kauppakassit on kans tosi kivat ja tuo lankapino houkutteleva vaikka itse olenkin kovin hidas kutomaan tai virkkaamaan mitään valmiiksi asti .

    VastaaPoista