17.8.2011

Aivan aluksi haluaisin kiittää Rentukkaa tunnustuksesta, olin jo ryhtymäisilläni kopioimaan kymmentä kysymystä tänne kun huomasin etten saa kirveelläkään itsestäni irti vastauksia niihin. Olen niin tasaisen tylsä persoona ettei minulla ole mitään ehdottomia suosikkiasioita (saati numeroa, väriä, juomaa tai viikonpäivää). Useimmat ovat suosikkejani ja harvoja kartan!


Pärräilin kirpparilta taannoin ostetun puolimetrisen norsutrikoota pipoiksi. Kuusi lasten kokoista sain, 52-55cm kupoliin sopivat eikä hukkaa juuri syntynyt. Vuorina on luonnonvalkoista trikoota.


Pihallahan tässä muuten on viihdytty, olen vakaasti päättänyt ensi kesäksi puskittaa edes osittain tämän puolen hehtaarin jalkapallokenttämme. Kahdesta hanhikkipensaasta tuli neljä, yhdestä kanukasta kolme (kuten myös jättiläiseksi ehtineestä viinimarjapensaasta) ja juhannusruususta viisi uutta puskaa. Jokseenkin onneton pensastarhuri on täällä viime vuosina hoitanut tai ollut paremminkin hoitamatta noita mummon silmäteriä. Toivotaan nyt että joku heistä suvaitsee selvitä talven yli hengissä. Vielä tahtoisin kaivella alut valkoisesta sireenistä, kunhan paikka keksitään.






10 kommenttia:

  1. Söötti marjankerääjä - ihana keltanen haalari!
    Ja tuosta norsupiposta voisin tykätä ihan itselläkin :D olis aika pirtsakka mustan ulkoilupusakan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Voihan söpöinen Mymmeli, ovatko jo aroniat teilläpäin kypsät (meidän koiran lempimarjat, syö pensaista mitä kerkeää). Olethan ollut ahkerana myös puutarhassa, kadehtittavan monipuolinen ja taitava Sinä!

    VastaaPoista
  3. kuulostaapa mukavilta puuhilta siellä kaikki :) pihahommat ajankohtaisia täälläkin..ompelukone saa nyt huilata hetken. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa vitamiinikuvia (varmaan marjat vähän happamia, vaikkei kerääjästä uskoisi). Hauska lerppalieri!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Noista saappaista tulee niin oma lapsuus mieleen, koska mulla oli tismalleen samanlaiset lapsena :)

    VastaaPoista
  6. Pensas on SYREENI. Sireeni löytyy mm. hälytysajoneuvoista. Jos sallitaan tämä kielipoliisius. ;)

    VastaaPoista
  7. Voi että on taas ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Kiitokset! Eivät nuo aronimarjat vielä oikein kypsiä ole mutta keräily on kovasti mieleistä puuhaa. Hassu sattuma, kirjoittaessani mietin että pensashan on tarkalleen ottaen syreeni mutta meillä on aina tavattu sanoa sireeni, siksi kaiken uhallakin kirjoitin niin. Hyvä että olette tarkkana :). Pidin kuitenkin sekaannuksen riskiä aika pienenä kun palosireenit sun muut äänituutit harvemmin tekevät juurivesoja.

    VastaaPoista
  9. Hurmaava pieni marjanpoimija! Ja Tutan haalari mitä mainioin, meillä oli vastaava vauvakoossa. Saisipa noita koossa 104 :D

    VastaaPoista
  10. Nyt onkin hyvä aika istuttaa pensaita, ehtivät juurtua ennen pakkasia. Meiltä sais käydä joku hakemassa, joudun heittämään uudet pois kun piha on jo ihan täynnä. Olenkin harrastanut salapuutarhointia ja vienyt niitä hoitamattomille yleisille alueille.

    VastaaPoista