21.11.2012




Ompelin vauvalle oman korttitaskun, ohjeistustahan näihin oli muinoin vuodatuksessa. Enää puuttuu se kela-kortti! Neuvolaan neuloo nykyään joku ahkera isoäiti-ihminen kasapäin pikkuisia sukkia ja mekin saimme valita pussista mieleisemme, kovassa käytössä ovat olleet jo useamman viikon. Isompien jalkoihin sopivat hienostelukumpparit ostin kirpparilta vaikka hintaa oli 4€, tällaisista olin haaveillut jo vuoden päivät.


Jouduin hävittämään muinoin käytettynä ostetut ja meilläkin neljällä palvelleet Ruskovillaiset vaippapöksyt ja nyt pitäisi paikata puutetta puikoin. Alku on ainakin lupaava, luomumerinosta syntyi ensimmäiset villapöpät. Valkoiset osat ovat Fyberspatesin konepestävää merinovillaa (tykkään kun säilyttävät joustonsa vaikka pöksyt muuten huopuisivat). Sadepilven virkkasin jälkikäteen ja housuohje on muutenkin mukaelma alkuperäisestä kun olen näissä neuleasioissa 3,5mm ihmisiä ja lanka ynnä tiheys sen mukaista.

 

Täällä harjoitellaan taas pitkästä aikaa imetysdieettiä, ilman maitoproteiinia näin alkajaisiksi. Ostin hätäpäissäni kaupasta piparitaikinaa lasten viihdykkeeksi, se kun sattui olemaan maidotonta ja makutestissä ylistettyä. Hyväähän tuo olikin ja helppoa käsitellä, riitti kun mestaroin itse uunivahtina. Tuoksu aiheutti heti pieniä piparkakkutaloajatuksia...


10 kommenttia:

  1. Suloiset leipurit! Piparkakun suloinen tuoksu tuntuu tänne saakka :O)

    VastaaPoista
  2. Hieno korttikotelo ja noi villapökät on tosi suloset!

    VastaaPoista
  3. Liikuttavan ihanat on nuo vauvan pötkyläjalat kaikissa kuvissa!

    VastaaPoista
  4. Niin lämminhenkinen postaus jotta ei voi enää mököttää :-)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti dietti tuottaa tulosta! Minun pitäis tehdä jonkinmoinen piparitaikina joka ei sisällä maitoa, munaa eikä kotimaisia viljoja, saas nähdä onnistunko :D

    VastaaPoista
  6. Naurunpyrskähdyksen aiheutti nuo kaksi viimeistä kuvaa. Taitaa neiti olla "huumormiehii" t -ritva-

    VastaaPoista
  7. Hyvänen aika että vauvoilla voikin olla lyhyet jalat :D Ihania villapöksykuvia...

    VastaaPoista
  8. no minä poltin meidän ensimmäiset piparit, olipa sininen usva ja muutaman päivän ihana palanut tuoksu koko talossa... valloittava sinikukallinen peitto pikkuisen alla;)

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnen toivotukset minunki puolesta. Ite oon uuen pienen ihimisen myötä puonnu aivan kelekasta taas blogien suhteen, sekä oman että muitten. Ite oon joutunu myös taas kerran imetysdieetille, hieman rajumpana vielä ku sulla; maidoton munaton viljaton ja sitrushedelmätön...
    Ihanat villapöpät, neuvolakortin kannet, samaten kivoja nuo imetyspaiat. Hirmuisesti oot saanu aikaan vauvan kans, mä en oo saanu tehtyä mittään. LÄhinnä aika menny siihen että nukkuuko vauva nyt 5 min vai 20 min ja itkeekö taas tunnin vai kaks jne. No tähän on tottunu jo muittenki kans, vaan silti se harmittaa ettei ehi tehä mittään. Joka tappauksessa mukavaa vauva-aikaa teille myös! :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos sanoistanne! Nuo allergiaruoat ovat välillä ihan taidetta, tiedän että meillä tämä on vielä helppoa. :) Ja mimmi tosiaan on humoristi, joskin lyhypinnainen sellainen...

    VastaaPoista