23.5.2012



Pyöräretki puutarhalle ja tämän kesän kukkahankinnat taitavat olla pulkassa, lapset valitsivat itselleen nimikko-orvokit (tämä on jokavuotinen traditio, minä varmaan ostaisin tylsästi yhtä väriä). Minun piti välttämättä saada yksi kukkiva pelargonia noiden talvetettujen juurakoiden piristykseksi, eri väriä tällä kertaa. Hain pistokkaille ruukkua monena päivänä kunnes mieleen muistui viime syksynä nikerrelty jämälautalaatikko. Ehken tätä sisälle olisi huolinutkaan pinkopahvinrämmäleineen kaikkineen mutta pihalla se välttää hyvin.



Housuja kuluu kiitettävästi tyttölapsillakin, tänä kesänä laukataan uusimman Ottobren (3/12) tarjoamissa kurveissa. Vajaamittaiset collegehousut koossa 128cm (Hilpalle lyhensin hieman ja jätin saumanvarat leikkaamatta). Kumpikin sai yhdet heppaiset ja toiset yksivärisenä, kuva-aihe applikaatioon löytyi värityskirjasta. Ei liene epäilystä mistä tytöt keksivät pyytää taskusta kurkkaavaa pollea, sammakkopöksyjen ihailijakaarti sen kun kasvaa. Kaavaa voin suositella, istuu mukavasti ripakintuillekin!




Mymmeli paistatteli tänään nimipäivillään ja pääsimme oikein leiritulille kun Elman opettaja oli järjestänyt luokalleen saunaillan. Harvalla sitä on nimpparivieraana kokonainen ekaluokka!




Sattui vielä niin ikävästi aamulla että tarvitsin kaksi euron kolikkoa (rahapussi tietysti tyhjänä), jouduin nostamaan sinisen setelin ja rikkomaan sen paikallisessa luottomarketissa. Vitosella itselle vanha verho ja muinainen mittanauha. Verhokangas ei kertonut itsestään mitään, liekö jotain nimetöntä?


11 kommenttia:

  1. Taitaa olla Finlaysonin Aalto. Mulla on ollut samaa kangasta sinisävyisenä.

    VastaaPoista
  2. IhANIA vaatteita oot ommellu lapsille. Kukahan meillä istuttais kukkia... ei oo viherpeukalon vikkaa mussa, saan kaikki kukat kuolemaan. :(

    VastaaPoista
  3. Ja meillä vihreänä keittiön pöydällä, olikin postauksessa pari päivää sitten esillä (verho sekin on oikeasti). Finlaysonin aalto se tosiaan näyttää olevan, kun noita uustuotannon kuvia katsoo kuvahaulla. Mahtava polkutraktori ja ihania kuvia!Katsoin myös lehdestä samaista housukaavaa. Näyttää oikein kivalta nuo tekemäsi versiot!

    VastaaPoista
  4. Voi mahdoton kun siellä päin näyttää jo ihan kesältä ja siis shortsit jalassa tarkenee? Me ollaan ulkoiltu vielä tänäänkin haalarit niskassa :D Onpas tytöillä hienon näköiset uudet housut!

    VastaaPoista
  5. Mullekin näyttää kovin eksoottisilta teidän kesänäkymät. Täällä jaksaa jäiden päältä tuulla ja sen kyllä huomaa... Niin ihanat housut olet tehnyt tytöille - ihan himottaisi omillekin ja luulen että tykkäisivät kyllä tuollaisista hepoista!

    VastaaPoista
  6. Taas ihania kesäkuvia ja voi kun unohtui laittaa Mymmelille nimpparionnitteluviesti, TÄSSÄ TULEE NYT MYÖHÄISET ONNITTELUT PIKKU MURULIINILLE!
    - ritva -

    VastaaPoista
  7. Piti kertomani myös, että jostain syystä meidän blogiin jättämäsi kommentti ei tullut sinne julkaisupyyntöihin... enkä ole saanut sitä sitten julkaistua. Ei ole tahallaan sensuroitu ;) Voisi ottaakin sen sensuurin nyt pois välillä...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kangastunnistuksesta, enpä hoksannut aaltoa tuon värityksen takia. Täällä tosiaan helle hellii jo ja talviturkit lähti lapsilta alkuviikosta mökkilammen 20-asteiseen veteen.

    VastaaPoista
  9. Oot kyllä niin taitava :)
    Jostain syystä kommenttisi ei näy blogissani. Tulee kyllä sähköpostiin, mutta ei "kirjaudu" blogiin. Tiedätkö mistä voisi johtua? Tai kysyppä viisaalta mieheltäsi?

    VastaaPoista
  10. Eksyin ja liityin lukijaksi ihanaan blogiisi. Hauska seurata samalla, mitä remontti rintamalla tapahtuu, kun itsekin remontoimme vanhaa rintamamiestaloa. Nyt meillä vedetään henkeä, kun yläkerran mlemmat makuuhuoneet on saatu valmiiksi. Rappusista seuraavaksi jatketaan.

    VastaaPoista