13.12.2010

Aina ei voi voittaa

Kiitokset kaunoiset teille kaikille nallea kommentoineille. Toivottavasti uusi omistajakin ottaa sen omakseen! Kaivelin taannoin vintistä sinistä Saanaa (Novitan pussilankaa tehtaanmyymälästä) ja Bambinoa sekä seiskan pölkyt kun Elokuun Suuri Käsityö -lehdessä oli ihan mieltä vaivaamaan jäänyt myssyohje.


Kauluriosan tein eri tavalla ja tämä on kyllä hauska! Istuu vauvan päähän ihan yhtä nätisti kuin 4-vuotiaankin. Annan tämän kummipoikaselle joululahjaksi mutta tahtoisin kyllä tehdä omillekin vastaavan. Ohje on muuten Mielityn käsialaa. Ajattelin olla kiltti täti ja kutaista keränlopusta nelosen puikoilla vielä kintaat (se kun ei kuulu ollenkaan mielipuuhiini). 3-vuotiaan kouraan sopivia yritin mutta niinhän siinä kävi että mahtuvat melkein itsellenikin. Ja nyt on lanka niin vähissä ettei siitä ainakaan kintaita saa. Taidan tyytyä laittamaan jonkun makean yllätyksen tuonne pipan sisälle.



9 kommenttia:

  1. Ihana pipo+kauluri, hienon värinen!

    VastaaPoista
  2. Olen vähän kade, kun sulla näyttää syntyvän hyviä kypärälakkeja yksi toisensa jälkeen. Itse en ehtinyt asiaan perehtyä tarpeeksi ennen pakkasia, ja annoin sitten lopulta mummon kustantaa tytöille ällöt tusina-Kivatit (ei pitäis valittaa kyllä). No, ehkä joskus vielä...

    VastaaPoista
  3. Voisitko laittaa kypärälakin ohjeen raakaversiona kommentteihin? Olisin enemmän kuin ilahtunut ja pukinkontti saisi täytettä :). Kiitos ja toinen kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  4. kewa: Kiitos, ajattelin että tuo farkkuinen väri olisi aika varma pojalle.

    Pilvi: Kiitos, pääasiahan on että päät pysyy lämpimänä. Minusta on mukavaa kun isovanhemmat haluavat osallistua. Pitäisi itsekin yrittää vielä sellaista vuoritettua lakkia joka ei tarvitse alleen toista...

    VastaaPoista
  5. Anelma: Katselen tästä myssyä nyt kun lehti on kanissa mutta virallinen ohje siis on jotain muuta. Loin aluksi 52s ja neuloin joustetta n. 18cm. Jätin keskimmäisen kolmanneksen silmukoista odottamaan ja neuloin reunoja erikseen vielä nelisen senttiä kumpaakin.

    Sitten yhdistin kolmen puikon päättelyllä reunimmaisten kolmannesten silmukat yhteen (takasauma pystysuunnassa) ja ompelin kiinni poikittain päälaelle jäävän reiän. Kauluriosaa varten poimin myssyn alareunasta 38s ja loin leuan alle vielä 6s, näillä neuloiin joustinta noin 5cm. Sitten lisäsin joustimen nurjiin raitoihin silmukan kuhunkin aina 5krs välein ja tätä leventämistähän voi jatkaa maun mukaa, riippuen kuinka ison kaulurin tahtoo.

    VastaaPoista
  6. Ihana tuokin päähine, voiskohan aikuinen käyttää tuollaista jos alkais työstämään!? Ajattelin esim hiihotenkillä ku aina pipo tahtoo nousta pois korvilta.
    Sopii muuten hyvin Hilpalle sininen.

    VastaaPoista
  7. Ritva: Joo, eikä tarvis paljoa suurentaakaan. Varmaan toimiva!

    VastaaPoista
  8. voitkos sinä laittaa ton ohjeen kokonaisuudessaan tänne kaikkien nähtäville? ja millä langalla ja millä puikoilla teit? :DD todella hieno

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Käytin 7mm puikkoja ja muut tiedot näkyvätkin tuosta yltä, alkuperäinen ohje löytyy SK 8/10

    VastaaPoista